Silkkiröijy kimaltaa museon valaistuksessa ja mallinuken päähineestä roikkuu pitkiä, mustia hapsuja. Tällainen asu ei tule ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee kansallispukuja.
Suomen käsityön museon vitriiniin on kerätty viisi uusinta kansallispukuraadin hyväksymää pukumallia, ja tämä himmeästi kimmeltävä asu on Johanneksen naisen savakkopuku Karjalasta.
"Viipurin vaikutus oli Johanneksen pitäjässä suuri. Alueelle tuli kansainvälisiä vaikutteita ja ostokankaita, jotka olivat 1800-luvulla niitä kaikkein hienoimpia", kertoo Suomen kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti Taina Kangas.
1800-luvulla alettiin kerätä kansanpukuja ja valmistaa niiden uusintoja eli kansallispukuja. Innoittajana toimi kansallisromantiikka. Perinteiset juhla-asut olivat katoamassa käytöstä, joten ne päätettiin pelastaa samalla paikallisidentiteettiä vahvistaen.
150 vuodessa tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet, ja vanhoista pukumalleista saadaan yhä enemmän tietoa. Tämän vuoksi kansallispukumalleja tarkistetaan aika ajoin.
Museoiden arkistojen perusteella ammattilaiset keräävät tietoja asujen osista sekä niiden alkuperäisestä käytöstä, ompelusta ja kaavoituksesta. Joskus asusta saattaa tutkimuksen myötä pudota kokonaan pois jokin vaatekappale esimerkiksi liivi ja tilalle tulla röijy eli lyhyt takki. Toisaalta esiliinavaihtoehtoja voidaan liittää kokonaisuuteen lisää.
Uudistetuista pukumalleista huolimatta kenenkään ei pidä olla huolissaan perinnöksi saadun kansallispuvun arvosta – myös vanhemmat mallit ovat edelleen käyttökelpoisia ja arvokkaita.
Kansallispukujen mallien tarkistaminen luo toki uutta tutkittua tietoa, mutta se toimii myös polttoaineena monelle kansallispukuharrastajalle.
"Innostuksen kasvaminen näkyy esimerkiksi Facebookin kansallispukuryhmässä, joka on hurjan aktiivinen. Uskon, että uudet ja tarkistetut puvut ovat näyttävämmän näköisiä kaikkine osineen kuin vanhat. Ne herättävät etenkin nuorten keskuudessa ehkä enemmän kiinnostusta", kansallispukuamanuenssi Marja Liisa Väisänen sanoo.
Suomen satavuotisjuhlavuosi herätti Väisäsen ja Kankaan mukaan monen kansallispukuinnostuksen. Juhlavuoden aikaansaama aalto jatkuu myös pitkään, sillä jos kansallispukua lähtee itse ompelemaan, se ei suinkaan valmistu hetkessä.
Tarkistettu pukumalli saattaa innostaa tekemään tai hankkimaan uuden esiliinan tai ompelemaan kenties kokonaan uuden puvun. Kansallispukuasiantuntijoiden puheista saa sen käsityksen, että kun kansallispukukärpänen kerran puraisee, kasvaa innostus tekemisen myötä.
"Ensin ehkä tehdään omaan sukuun jollain tavalla liittyvä puku ja sen jälkeen lähdetään tekemään toista itselle mieluista mallia", Väisänen sanoo.
Mitään kovin tarkkoja sääntöjä kansallispukujen pukemiseen ei liity. Jos esimerkiksi oman kotialueen kansallispuku ei miellytä, voi sopivampia malleja etsiä vaikka oman sukunsa historiasta.
Kansallispuvut ovat perinteisesti juhla-asuja, ja Kankaan mukaan niitä voikin käyttää kaikissa juhlatilanteissa aina kotiseututapahtumista itsenäisyyspäivän linnan juhliin saakka.
"Puvun osia saa myös hyödyntää muussa pukeutumisessa. Mutta esitän aina toiveen, että arjessa käytössä olisi vain yksi puvun osa kerrallaan. Esimerkiksi hameen voi yhdistää nykyaikaiseen pukeutumiseen", Kangas neuvoo.
Uudenkarheat kansallispuvut -näyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 5. toukokuuta saakka.
