Kokkien päällysnainen on verkostoitumisen mestari – "Mie veän ku kärpäspaperi ihmisiä"

Ulla Liukkonen on aktiivinen somekeskustelija. ”Pitää antaa ihmisille iloa sitäkin kautta. En lähde ketään mollaamaan.” Kuva: Hanna Koikkalainen

Keittiömestari Ulla Liukkonen pyyhältää haastateltavaksi kesken työpäivän. Upseerikerhon ravintolan lounasaika Lappeenrannassa on lopuillaan, ja isossa salissa on alkamassa muistotilaisuus, johon täytekakku on vielä koristelematta.

Vajaan tunnin päästä Liukkosen pitäisi olla myös Pohjoismaiden keittiömestareiden kokouksessa Suomen edustajana.

”On tässä hetki aikaa”, Liukkonen hymyilee ja istahtaa alas.

Sellainen hän on, aina työn touhussa. Ei puhettakaan eläkkeelle jäämisestä, vaikka ensi vuonna tulee mittariin 65 vuotta.

”Tappiin saakka, vaikka ensi vuonna olisi kyllä tarkoitus höllentää vähän työntekoa”, Liukkonen lupaa.

Kovaan työntekoon Liukkonen oppi jo varhain, seitsenlapsisen maanviljelijäperheen nuorimpana. Tutuiksi tulivat niin kasvimaan kitkeminen, lehmien kuljettaminen lypsylle kuin munien myyminen. Mutta myös hyvä suomalainen ruoka ja leivän kunnioittaminen.

”Äiti leipoi monta kertaa viikossa, rieskaa, karjalanpiirakoita ja lepuskoita, ja kaksi kertaa viikossa pullaa.”

Liukkonen on jatkanut samaa rataa: hän leipoo Upseerikerholla joka aamu tuoretta rieskaa lounaspöytään.

Liukkosen unelma-ammatti oli ruoka-alalla pienestä pitäen, mutta omat tyttäret suuntautuivat toisaalle.

”Ehkä siksi, että olisi pitänyt antaa heijän tehdä. Annoin nuoremman kyllä leipoa, mutta kun katoin, kun ne tussas, niin sanoin, että antakaa kun äiti tekee. Se oli virhe. Nythän ne tekee tosi hyvää ruokaa.”

Iloisen elämänasenteensa Liukkonen sanoo perineensä kotoaan. Hänelle opetettiin, että pitää sanoa kiitos ja anteeksi ja kunnioittaa toisia ihmisiä.

”Illalla kun käytiin nukkumaan, mie kysyin äitiltä, mitä myö huomen tehää. Äiti sano, että katotaan, eletääks myö huomenna. Kun aamulla nousin, pyysin sylkkyy ja sanoin: äiti myö eletää vielä. Joka päivä on uusi ja tuo haasteita, ne pitää vaan ottaa vastaan.”

Ruuanlaitossakin Liukkonen kannustaa haastamaan itseään ja soveltamaan. Ei pidä mennä sieltä, missä rima on matalin.

”Jos menee pieleen, niin antaa palaa vaan, tekee uudestaan. Jos liha meni kuivaksi, niin ei heitä sitä pois, vaan soittaa osaavalle ja kysyy, mitä mie nyt teen.”

Kymmenisen vuotta sitten Liukkonen vastasi haasteeseen, kun osallistui television Top Chef -ohjelmaan.

”Olin jo viiskymppinen enkä lähtenyt sinne julkisuuden toivossa, vaan että pitää laittaa ittensä likoon. Siitäkin selvisin.”

Upseerikerhon ravintolassa Ulla Liukkonen on ­saanut toteuttaa karjalaista ruokafilosofiaa, johon kuuluu ­vieraanvaraisuus. Kuva: Hanna Koikkalainen

Karjalan murre soljuu Liukkoselta sujuvasti, onhan hän asunut ikänsä Etelä-Karjalassa, kuten hänen laaja sukunsakin.

”Miuta on turha työntää mihinkää muottii, mie oon just semmone ku oon, oma itteni. Vaikka olen kohta 50 vuotta ollut alalla, en ole kaavoihin kangistunut. Haluan oppia koko ajan lisää. Pitää olla tuhat rautaa tulessa, se antaa elämän iloa ja suolaa. Olen sanonut, että viekää miut äkkiä pois, jos alan muumeilemaan.”

Yli 30 vuotta Liukkonen työskenteli osuuskaupan palveluksessa, ketjuravintoloissa. Osuuskauppa koulutti häntä Amerikassa asti.

”Mutta halusin vielä kehittyä ja suosia lähiruokaa, ja ketjussa se oli siihen aikaan vaikeaa.”

Liukkonen vaihtoi töihin Imatran kylpylään, mutta kahden vuoden päästä toinen käsi sanoi sopimuksen irti.

”Käsi ei noussut, siinä oli välilevyn pullistuma ja tenniskyynärpää ja kauheat säryt. Viimein se leikattiin. Meni pari vuotta, että kuntoutin itseni, en suostunut jäämään eläkkeelle. Lääkäri ja minä itkettiin molemmat, kun sanoin, että käsi ei ole enää yhtään kipeä.”

Kaksi vuotta sitten Liukkosta kysyttiin töihin Upseerikerhon ravintolaan, joka tuolloin avattiin kaikelle kansalle. Hän ei ensin meinannut uskoa pyyntöä, sillä 62-vuotiailla naisilla ei tunnetusti ole kiivainta kysyntää.

Tietysti hän suostui. Ja pääsi heti kehittämään kerhon 130-vuotismenua ja Lappeenrannan 370-vuotisjuhlamenua.

Ruuanlaitossakin Liukkonen kannustaa haastamaan itseään ja soveltamaan. Ei pidä mennä sieltä, missä rima on matalin. Kuva: Hanna Koikkalainen

Viime elokuussa Liukkonen kutsuttiin Kokkien maailmanliiton kunniajäseneksi. Aiemmin vastaavan kunnian on saanut vain kaksi suomalaista miestä.

Liukkonen on tittelistään otettu. Mutta toki hän on tehnyt töitäkin sen eteen. Kokin työstä jäävä vapaa-aika on pitkälti kulunut yhdistyshommissa, Etelä-Karjalan, Suomen, Pohjoismaiden ja maailman keittiömestareiden riennoissa.

Liukkosen mielestä keittiömestareilla on suuri vastuu suomalaisen ruokakulttuurin edistämisessä. Hän otti kesällä kantaa keskusteluun suomalaisen ruuan tasosta, kun eräs toimittaja kritisoi eri puolilla Suomea saamaansa ruokaa ja palvelua kolumnissaan.

”Viime kesänä oli hyvä tilaisuus näyttää suomalaisille, mitä meillä osataan, kun ihmiset matkailivat kotimaassa. Meidän pitää käyttää kotimaisia raaka-aineita ja olla niistä ylpeitä.”

Liukkonen muistuttaa, että kokin pitää ruokaa tehdessään asettua asiakkaan asemaan ja miettiä, olisiko itse valmis maksamaan tästä ja syömään annoksen.

”Jos se kelpaa itselle, niin kyllä se kelpaa asiakkaallekin. Se on ollut minulle hyvä osviitta. Pyydän usein vielä kaveriakin maistamaan. Käsistään ei saa laskea mitään epäkuranttia.”

Nykykeittiössä Liukkonen pitää siitä, että suositaan selkeitä linjoja ja puhtaita makuja.

”Ja pitkään kypsennettyjä ruokia, niinku meil Karjalassa. Pannaa pottii uunii ja annetaa olla. Ei ravintolaan enää mennä pippuripihviä syömään, se on harvinaista, vaan mieluummin syyvään vaikka lampaanpotkaa.”

Ulkomailla liikkuessaan Liukkonen on huomannut, että samat asiat puhuttavat kaikkia. Ja joka maassa pitää olla omat herkut.

”Meillä ne ovat järvikalat: ahven, siika, muikku. Ja marjat ja sienet. Turisteille tarjotaan herkästi sitä, mitä ne saavat kotonakin, kun pitäisi tarjota sitä, mikä meille on ominta.”

Kansainvälisissä kokouksissa pärjää englannin kielellä, jota Liukkonen on lukenut koulussa ja myöhemmin kansalaisopistossa.

”Mutta kun sitä ei pitkään aikaan tarvinnut, niin ei uskalla puhua. Pelkää, että sanoo väärin.”

Kielitaidon puutteet eivät ole estäneet Liukkosta verkostoitumasta. Ulkomaalaiset kollegat tulevat Liukkosen nähdessään heti hänen luokseen, ja aina hän pystyy muutaman sanan vaihtamaan.

”Mie veän ku kärpäspaperi ihmisiä. Ehkä ilosta naamaa on kivempi kattoa.”

Juhlasalissa muistotilaisuus on etenemässä kahviin. Liukkosen pitää lähteä koristelemaan kakku.

”Jätän asiat viime tippaan, koska haluan, että kaikki on tuoretta”, hän huikkaa ja palaa keittiöön. ”Ilon kautta! Puspus!”

Ulla Liukkonen

Syntynyt Taipalsaarella vuonna 1956.

Lappeenrannan ravintola Upseerikerhon keittiömestari.

Suomen Keittiömestariyhdistyksen ja Etelä-Karjalan ­keittiömestareiden puheenjohtaja.

Leski, kaksi aikuista tytärtä ja 2-vuotias tyttärentytär.

Lempiruoka: kaalilaatikko ja -kääryleet. ”Hyvä et ne ­uunist kerkee, ni mie syön ne.”

Lue myös:

Keittiömestari Ulla Liukkonen Kokkien Maailmanliiton kunniajäseneksi

"Köyhän miehen lakkahilloa" ja muita herkkuja - kurpitsasta saa halpaa ja terveellistä ruokaa

Suomi puolustaa kokkien maailmanmestaruutta – "Luotamme puhtaisiin raaka-aineisiin"