Maajussi on iloinen pitkään kaivatussa musikaalissa ‒ arkaa aihepiiriä käsitellään rohkeasti ja viihdyttävästi
Priscilla, aavikon kuningatar sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 25. elokuuta. Peräti 80 prosenttia loppuvuoden lipuista on jo myyty, mutta jatkoa on luvassa kevätkaudella.
Maajussi on iloinen myös Australian takamailla. Kuva: Robert SegerIt’s Raining Men käynnistää Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla-musikaalin. Samalla käy selväksi, että tässä esityksessä näyttelijöiden ei tarvitse taistella tietään suosioon. Yleisön rytmikkäät taputukset käynnistyvät jo ensi tahdeista.
On sanomattakin selvää, että meillä on koronan jälkeen krooninen vaje hyvälle viihteelle, jossa aivot voi laittaa narikkaan ja nauttia hymy huulilla taidokkaasta tanssista, laulusta ja lavastuksista suosikkisävelten tahtiin. Teatterin edellinen musikaali Kinky Boots räjäytti pankin, ja Priscilla tuskin jää huonommaksi.
Näytelmän pohjana oleva samanniminen hittielokuva 1990-luvulta on monille valmiiksi tuttu muttei kuitenkaan puhki kaluttu.
Roadmovie-genressä liikkuva tarina on tällä kertaa sopivan löyhä kudelma, joka antaa tilaa loistokkaille musiikkiesityksille. Tarinassa Lauri Mikkolan esittämä Tick päättää tavata poikansa. Mies on väistänyt tähän saakka näkemisen, koska hän pelkää pojan karsastavan mekkoihin ja miehiin tykästyvää isäänsä. Matkalle hän houkuttelee ystävänsä, dragkuningatar Adamin ja transtaustaisen Bernadetten (Clarissa Jäärni).
Matkalla läpi Australian Priscillaksi ristityllä bussilla tapahtuu kaikenlaista. Porukka kiinteytyy, kohtaa ennakkoluuloja ja rakastuu myös yli totuttujen rajojen.
Päärooleissa oleva kolmikko onnistuu hienosti, mutta valovoimaisimmaksi nousee teatteritaiteen maisteriksi 2021 Tampereella valmistunut Niki Rauténin. Kun hän astuu estradille Adamin roolissa ja vetää Venuksen, yleisö suorastaan räjähtää. Draivi pysyy loppuun saakka.
Risto Kaskilahti tekee takuuvarman suorituksen Bernadetteen ihastuvana autonkorjaajana ja ylittää riman myös laulajana.
Musikaali laulaa vähemmistöjen ja suvaitsevaisuuden puolesta, mutta vakava sanoma ei tee kokonaisuutta piiruakaan synkäksi tai ahdistavaksi.
Tämä on niitä harvoja teatteriesityksiä, jonka voisi katsoa heti uudelleen – aivan samaan tapaan kuin suosikkilevyn laittaisi samantien soimaan uudelleen.
Toivottavasti Priscilla lähtee kiertämään ruuhka-Suomesta myös hieman väljemmille vesille, kuten Kinky Boots aikoinaan. Maalaiselämää parodioiva numero Oon maajussi iloinen on suorastaan hulvaton ja soisi tulla nähdyksi maakunnissakin.
Finaali-kappale päättää osuvasti loistavan musikaalin. Tällä kertaa yleisö lyö rytmiä seisaallaan.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
