
Joulusiivous puolessa tunnissa Marttojen ohjeella ‒ näin saat myös lapset mukaan
Joululaulut soimaan ja koko porukka hommiin!
Näyttävät joulukoristeet pitävät huolen siitä, ettei kukaan huomaa siivoamatta jääneitä nurkkia tai komeroita. Kuva: Johannes WiehnJouluvalmisteluissa voi tänä vuonna tulla kiire, sillä lauantaista aattoa edeltää täysi työviikko. Joulusiivousta ei kannata stressata, Martat muistuttaa. Kodin ryhdin saa perussotkusta suoraksi jo puolen tunnin siivouksella.
Puolessa tunnissa ehdit raivata tavarat paikoilleen tai piiloon olohuoneessa, Martat neuvoo.
”Pyyhi pöytä, jonka ympärillä syötte jouluruokaa. Vie haisevat roskat pois ja laita astiat koneeseen keittiössä. Pese WC-istuin. Järjestä eteisessä kengät ja katso, että vieraiden takeille on naulakossa tilaa.”
”Vaihda kylpyhuoneeseen ja vessaan puhtaat pyyhkeet. Tämä on nopea mutta tehokas liike, jolla saat hetkessä ryhtiä pesutiloihin. Mikä onkaan ihanampaa kuin puhtaankarhea pyyhe käsiä vasten!”
Jos aikaa on 1-2 tuntia, kannattaa kotona lisäksi imuroida, pyyhkiä lattia, pestä vessa ja laittaa pöydälle joululiina.
Perusteellinen siivooja hoitaa ennen joulua kierrätyksen kuntoon ja pesee uunin ja saunan sekä kylpyhuoneen. Normaalin viikkosiivoukse ohessa kannattaa lisäksi pyyhki lattialistat ja puhdista lattiat nurkkia myöten.
Jääkaapin järjestely ja pesu tekevät tilaa jouluruuille. Myös kuivakaapit voi halutessaan käydä läpi.
Tarkka siivooja voi puhdistaa uunin ennen joulua. Sitä kannattaa suojella rasvalta ja roiskeilta käyttämällä paistopusseja. Kuva: Jaana KankaanpääLapsiperheissä tavaroiden järjestelyyn menee usein paljon aikaa ennen kuin varsinaiseen siivoukseen pääsee käsiksi. Martat neuvoo, että omista tavaroista huolehtimista kannattaa opettaa jo hyvin pienille lapsille.
Liian tarkka lajittelu hidastaa siivousta. Kun leluille on korit, jonne ne on helppo poimia, siivous nopeutuu. Tavaroiden tarkempi lajittelu kannattaa säästää rauhalliseen hetkeen ja miettiä samalla, voiko osan tavaroista laittaa jo kiertoon.
Lapset saa innostettua siivoukseen mukaan parhaiten, kun se tehdään yhdessä ja lasta kiitetään tekemistään asioista. Jouluna siivousta kannattaa rytmittää mukavalla joulumusiikilla.
Siivousta voi myös pelillistää laittamalla siivoustehtävät kulhoon, joista jokainen arpoo itselleen vuorotellen homman.
Kun siististä kodista pääsee nauttimaan perheen kesken esimerkiksi herkkujen ja elokuvan muodossa, jää siivousurakasta hyvä maku suuhun.
Alla Marttojen verkkoluento lasten ottamisesta mukaan siivoukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





