Pieksämäelle Kari Tapion nimeä kantava areena
Pieksämäelle avataan syksyllä uusi tapahtuma-areena, joka kantaa paikkakunnalla pitkään asuneen edesmenneen laulajalegenda Kari Tapion nimeä. Kaupunki haluaa näin juhlistaa laulajaa, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta.
Syyskuun lopulla avattavalle areenalle perustetaan monipuolisen tapahtumakeskuksen ja tanssiravintolan lisäksi Kari Tapion urasta kertova museo.
Hankkeen idean takana ovat paikallinen musiikkivaikuttaja Juse Venäläinen sekä Kari Tapion poika Joona Jalkanen.
Vanhojen veturitallien täysin remontoituihin tiloihin asetetaan näytteille Kari Tapiolle kuuluneita esiintymisasuja, soittimia, julisteita, julkaisuja, kultalevyjä ja kuvatarinoita eri vuosikymmeniltä.
”Kyseessä on ainutkertainen maamme kevyen musiikin historiasta kertova kokoelma”, Jalkanen kertoo.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
