Miesnäyttelijän muotokuva 445 000 eurolla Gösta Serlachiuksen taidesäätiön Schjerfbeck-kokoelmaan
Schjerfbeckin kansainvälinen arvostus kasvaa koko ajan, museo perustelee teoshankintaa. Teos hankittiin yksityiskokoelmasta eikä se ole ollut koskaan esillä näyttelyssä.Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on hankkinut kokoelmaansa Helene Schjerfbeckin maalauksen näyttelijä Matti Kiianlinnasta.
Vuosina 1926–1927 maalattu muotokuva myytiin Hagelstam & Co:n huutokaupassa 445 000 euron vasarahinnalla tänään. Teoksen lähtöhinta oli 300 000 euroa.
Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kertoo STT:lle, että taidesäätiö on viimeisten viiden vuoden aikana laajentanut erityisesti Schjerfbeck-kokoelmaansa, joka koostuu nyt noin paristakymmenestä öljymaalauksesta.
"Schjerfbeck on taiteilija, jonka kansainvälinen arvostus kasvaa koko ajan", Sivonen sanoo.
Kiianlinnan muotokuva on ollut valmistumisestaan saakka mallin ja hänen sukunsa hallussa. Se ei ole koskaan ollut esillä näyttelyissä.
"Pyrimmekin nimenomaan hankkimaan sellaisia teoksia, jotka nostavat kokoelman arvoa ja jotka tulevat yksityiskokoelmista", Sivonen kertoo.
Näyttelijä Kiianlinna oli Tammisaaren kuritushuoneen johtajan Edvard Kiianlinnan poika. Schjerfbeck tutustui Kiianlinnaan muutettuaan Tammisaareen kesällä 1925. Ikäeroa parikymppisellä mallilla ja jo eläkeikään ehtineellä taiteilijalla oli 38 vuotta.
Taiteilijoiden ystävyys katkesi Kiianlinnan varhaiseen kuolemaan vuonna 1931.
Sivonen kertoo taidesäätiön hankkineen useita Schjerfbeckin maalaamia miesmuotokuvia viime vuosina. Viime aikoina kokoelmaa on laajennettu 1920-lukua edustavilla Ryöväri paratiisin portilla- ja Autoilija-nimisillä mieskuvilla.
"Schjerfbeck tunnetaan kauniiden, herkkien tyttöjen kuvista, mutta viime aikoina meillä on ollut miehisempi linja", Sivonen sanoo.
Taidesäätiö suunnittelee tekevänsä uuden kokoelmaripustuksen vuonna 2019, jossa Schjerfbeck tulee olemaan isosti esillä.
"Siinä tulemme esittelemään kaikki meidän viime vuosien Schjerfbeck-hankinnat", Sivonen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

