LUKENUT MIES Veteraanille oikeutta

SDP oli kaikissa vaaleissa Suomen suurin puolue vuoteen 1948 saakka. Lähinnä muistetaan Väinö Tanner, vaikka hän oli pitkiä aikoja sivussa politiikasta.

Pari vuotta sitten julkaistu Matti Paasivuoren elämäkerta avarsi monella tavalla kuvaa suomalaisen työväenliikkeen kansanvaltaisen osan toiminnasta viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Professori Maria Lähteenmäen poliittinen elämäkerta tekee oikeutta saman ajan toiselle voimaveteraanille.

Historianprofessori Väinö Voionmaa (1869–1947) tunnetaan etenkin kansansivistys- ja raittiusmiehenä. Helposti unohtuu, että hän oli keskeisenä ministerinä mielenkiintoisissa hallituksissa kolmella vuosikymmenellä ja etenkin rauhanneuvottelijana Tartossa 1920 ja Pariisissa 1946.

Osaltaan Voionmaan unohtamiseen on syypää juuri Tanner, joka muistelmissaan vähättelee tai nollaa kilpailijansa perin pohjin. Ei ihme, sillä Voionmaan mielestä Tanner pitikin tuomita sotasyyllisenä.

Jälkimaailman on vaikea ymmärtää Voionmaan innostusta Karjalaan. Lähteenmäki osoittaa Voionmaan ansioksi muun muassa sen, että Suomi sai Petsamon eli käytävän Jäämeren sulaan satamaan 1920 rauhassa.

Sotavuosina Voionmaa oli SDP:n eduskuntaryhmässä natsiyhteistyötä vastustaneen opposition henkinen johtaja. Esimerkiksi ministeri Tannerin kuusi vastustajaa teljettiin vankilaan ja tilalle kutsuttiin myötämieliset varaedustajat. Kuutosista tuli sodan jälkeen tärkeä osa SKDL:n julkikuvaa. Voionmaa pysyi demarina.

Voionmaata ei vangittu, koska hän ei protestoinut julkisesti. Tapahtumat ja ajatukset hän raportoi kirjeissä diplomaattipojalleen Sveitsiin. Niiden julkaiseminen 1970-luvulla murensi aika tavalla kuvaa yksimielisestä kansakunnasta.

Pekka Alarotu

Maria Lähteenmäki:

Väinö Voionmaa.

Puolue- ja geopoliitikko.

517 sivua. SKS

Avaa artikkelin PDF