Lähellä tuotetun ruuan merkitys kasvaa, arvioi komentajamerkillä palkittava Saarioisten Kaisu Avotie
Puutarhaneuvos Kaisu Avotie pitää kunniamerkkiä osoituksena kaikille saarioislaisille hyvin tehdystä työstä.Saarioisten suvun edustaja puutarhaneuvos Kaisu Avotie saa itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan komentajamerkin. Hän toteaa, että tottakai merkin saaminen tuntuu hienolta.
”Pidän sitä kunnianosoituksena sekä perheen että kaikkien saarioislaisten hyvin tehdystä työstä”, Avotie muotoilee.
Saarioinen on osa kotimaista elintarviketeollisuutta ja ruuantuotantoa, joka Avotien mukaan on tärkeä osa yhteiskuntaa ja sen toimivuutta.
”Kotimainen ruuantuotanto on aina ollut osa meidän saarioislaisten tekemistä. Lähellä tuotetun ruuan merkitys kasvaa näin epävakaina aikoina.” Avotie uskoo, että ymmärrys pitkältä kuljetetun ruuan ilmastovaikutuksista saa kuluttajan suosimaan yhä enemmän kotimaista.
Avotie viettää itsenäisyyspäivää kotona Sahalahdella. Juhlapäivän perinteisiin kuuluu katsoa Tuntematon sotilas -elokuvaa ja syödä yhdessä maittava ateria.
”Itsenäisyyspäivän kynttilä palaa ikkunalla vanhan ajan perinteen mukaan kello 18–21”, Avotie lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






