Viljelijän työvaatetus alkaa varpaista
Pikakiinnike lisää kotimaisen uutuusjalkineen käyttömukavuutta. ”Ulkomailta tuotuja halpiksia ei meillä ole enää tarjolla”, Henri Sarvi kertoo. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoLOHJA (MT)
Erikoistutkija Janne Karttunen Työtehoseurasta on paneutunut maatilojen työturvallisuuteen ja väitellytkin aiheesta viime vuonna. Maatilan kasvattina hän tietää, miten helposti työn riskejä saattaa itse kukin vähätellä.
”Itse en lähtisi enää tavallisilla lenkkareilla pellolle”, Karttunen vakuuttaa.
”Viljelijä on parhaimmassa turvassa silloin, kun hän istuu nykyaikaisen traktorin tai puimurin ohjaamossa. Kun hän lähtee ohjaamosta ulos, ensimmäiset riskit lankeavat siinä ovella.”
Yleisimpiä tapaturmia peltotöissä ovat liukastumiset, kompastumiset ja kaatumiset.
Moni taittaa nilkkansa epätasaisella pellolla ja pihallakin, kun astuu traktorista huolettomasti ulos. Maassa voi olla myyränkolo tai kivi nurmen peitossa.
”Harkitsisin työhön nilkkaa tukevia jalkineita, vaikka väistämättä ne käyvät kuumaksi kesähelteillä.”
Tutustumme Karttusen kanssa maatalouteen tarpeisiin erikoistuneen Agrimarketin valikoimaan Lohjalla.
Myymäläpäällikkö Henri Sarvi esittelee kevään uutuusjalkineen, joka muistuttaa somisteväreineen tyylikästä urheilukenkää. Uutta on pikakiinnike, jonka avulla nauhoitus rullataan kohdalleen ja josta se nopeasti avautuu.
”Pitävä pohja on tärkeä, siksi lenkkari on huono”, Sarvi sanoo. Karttunen korostaa kärkivahvikkeen merkitystä esimerkiksi koneiden kiinnityksissä ja irrotuksissa.
Agrimarketin housut ja haalarit ovat etupäässä tuontitavaraa, mutta turvajalkineet kotimaisen Sievin Jalkine Oy:n valmistamia. Niiden yhtenä etuna on suomalaiseen jalkaan suunniteltu lesti, Sarvi kehuu.
”Ulkomailta tuotuja halpiksia ei meillä enää ole tarjolla. En usko, että halpaa vaihtoehtoa lähdetään kovin herkästi hakemaan.”
Kaupassa eletään samaa sesonkia kuin pellolla. Näinä viikkoina myydään Sarven mukaan esimerkiksi kemikaalikäsineitä, hengityssuojaimia, haalareita ja jonkin verran turvajalkineita.
Turvavarusteiden kaupassa ei näy notkahdusta eikä nousua. ”Pakolliset turvavarusteet ymmärretään onneksi hankkia”, Sarvi toteaa.
Keskisuuresta Agrimarketista löytyy toimiva perusvalikoima työvaatteita ja suojaimia. Entistä useampi asiakas kiinnittää Sarven mukaan huomiota myös muotiin.
Kaupasta etsitään hyvännäköisiä, persoonallisia ja kantrihenkisiä vaatteita.
”Ulkonäköseikat ovat tulleet maatiloille ehkä hiukan jälkijunassa rakennuspuoleen verrattuna. Nuoret viljelijät ja etenkin naiset ovat kiinnostuneimpia muodista.”
Kaikkia kuosi- ja merkkitoiveita ei yksi kivijalkakauppa pysty täyttämään. Vannoutuneet Snickers-, Mascot- tai Carhartt-fanit löytävät trendivaatteensa tavarataloista tai verkkokaupoista.
Myös Agrimarketeilla on oma verkkokauppa.
Agrimarketista saa esimerkiksi L. Brador -merkkisiä housuja, joita markkinoi ruotsalaiseen B&B Tools -konserniin kuuluva Skydda.
Suomessa suunniteltuja haalareita myyvät ainakin Dimex ja Image Wear.
Työvaatteen pitäisi merkistä riippumatta kestää työtä ja jatkuvaa pesemistä, Karttunen korostaa. Kannattaa tarkistaa, ovatko esimerkiksi saumat ommeltu pitäviksi.
Suurella karjatilalla kertyy päivittäin niin paljon likaista pyykkiä, että Karttunen pitää teollisuuspesukoneen hankintaa järkevänä.
Ne ovat kalliimpia mutta tavallista konetta paljon kestävämpiä.
Käteviä ovat Karttusen mielestä housut, joihin voi pujottaa polvipehmusteen. ”Edun huomaa, kun konttaa polvillaan rakennustöissä tai työkoneen huoltotöissä.”
Karttunen suosittelee huolto- ja korjaustöihin asentajan käsineitä ja kolhulippistä.
Muovikovikkeella vuorattu turvalippis vaimentaa iskua, jos työn ääressä sattuu lyömään päänsä auki olevaan suojapeltiin.
”Joku päähine on ylipäätään hyvä olla suojaamassa myös auringolta. Viljelijät tekevät paljon ulkotöitä ja heillä on kohonnut riski sairastua melanoomaan.”
Maatiloilla tehdään Karttusen mukaan usein töitä paljain käsin. Meisselin luiskahdus voi tehdä pahaa jälkeä, ja haavat tulehtuvat helposti likaisissa oloissa.
”Käsineet ovat kehittyneet paljon viime vuosina. Valikoimaa löytyy laidasta laitaan”, Sarvi kertoo pitkän käsinehyllyn äärellä. Sopiva vaihtoehto löytyy niin klapien heittelyyn kuin tarkkuutta vaativiin huoltotöihinkin.
Palaamme vielä jalkineisiin, kun myymäläpäällikkö Henri Sarvi huomaa esitellä metsureille tutut saappaiden kuivaimet. Ne sopivat mainiosti myös navettasaappaisiin.
Verkkovirralla toimivat kuivaimet maksavat parikymppiä. Ne voi pujottaa saappaiden sisään vaikka päivällä navettakäyntien välissä.
Saappaiden pitoa voi Karttusen mukaan kohentaa tarvittaessa karkealla hiomapaperilla. Paksulla pohjallisella voi puolestaan vähentää huomattavasti kehoon tulevaa tärinää ja rasitusta työpäivän aikana.
Karttunen suosittelee maatalousyrittäjille laadukkaita työvaatteita. Jos jostain halutaan tinkiä, vierailijoita varten voi varata vaatimattomampaa päälle pantavaa, kuten kevyitä ja edullisia suojahaalareita.
Tarja Halla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
