Kalman haju ei saa olla nykyvanhuksen kohtalo – eettisesti kestävä vanhustyö edellyttää riittäviä resursseja

Ei ole helppoa ikääntyä nykyisessä digitalisoituneessa maailmassa. Monet sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kadonneet sähköiseen viidakkoon, josta niitä on vaikea nuoremmankaan löytää. Jos jotenkin onnistuu pääsemään keskustelemaan ongelmastaan, ohjataan ottamaan ensin yhteyttä yhteen paikkaan, josta ohjataan toiseen ja sitten kolmanteen.

Vähemmästäkin turhautuu ja luovuttaa, vaikka avun tarve olisikin todellinen. Polku syrjäytymiseen on avattu.

Lisäksi palvelut ovat sirpaloituneet. Enää vastaan ei ota tuttu lääkäri, hoitaja tai työntekijä, vaan joka kerralla tapaa uuden ihmisen, jolle pitää uudelleen kuvata tarpeet ja ongelmat.

Vanhustyön hoivaköyhyys ja palvelukatveet ovat meille etsivässä vanhustyössä arkipäivää. Miten on mahdollista, että niin moni ikääntynyt syrjäytyy? Miten voi olla, että jostakin henkilöstä kukaan ei tiedä mitään, kunnes hänet löydetään menehtyneenä hajun perusteella?

Hauraat ja haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat kipeimmin yhteiskunnan apua ja he ovat ryhmä, joka on vaikein tavoittaa. Usein saammekin lukea, kuinka vanhukset ovat heitteillä, kaatuneina, ilman ruokaa, kyvyttöminä huolehtimaan itsestään.

Meitä puistattaa puhe tuottavuudesta, menoeristä ja kustannustaakasta keskusteltaessa ikäihmisistä ja vanhustyöstä. Eettisesti kestävä vanhustyö edellyttää resursseja, aikaa kohdata ihminen ihmisenä yksilöllisine tarpeineen ja toiveineen. Ihminen ei menetä ihmisarvoaan tarvitessaan apua.

Järjestöjä tarvitaan vahvistamaan vanhustyön palveluverkostoa. Niiden vahvuutena etsivässä vanhustyössä on esimerkiksi matala kynnys palveluihin. Toimimme virallisen ja epävirallisen asiakastyön välimaastossa. Se vahvistaa luottamuksellista suhdetta asiakastyössä. Se myös turvaa ikääntyneen ihmisen kohtaamisen silloinkin, kun hänestä on tehty huoli-ilmoitus mutta hän ei päästä viranomaista kotiinsa.

Järjestölähtöinen työ ratkoo yhteiskunnallisia ongelmia, kohtaa ihmisen inhimillisesti sekä kiireettömästi elämän taitekohdissa ja vaikeissa elämäntilanteissa. Ihmisarvoinen elämä sekä inhimillinen ja arvostava kohtaaminen kuuluvat kaikille.

Katja Kärki

hankekoordinaattori

Johanna Kautonen-Abass

hankeohjaaja

Minä elän! -etsivän vanhustyön hanke

Jyränkölän Setlementti ry