Katri Helena ei pääse esiintymään Tangomarkkinoille: "Lääkitys on aloitettu, mutta ottaa oman aikansa ennen kuin arvot kohentuvat"
Katri Helena viettää tänä vuonna 55-vuotistaiteilijajuhlaansa.
Katri Helena esiintyi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla Helsingissä viime joulukuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAIskelmälegenda Katri Helenan sovitut esiintymiset Seinäjoen Tangomarkkinoilla on peruttu artistin sairastumisen vuoksi. Asiasta kertoivat torstaina sekä tapahtumaorganisaatio että Katri Helenan ohjelmatoimisto.
Tangomarkkinoiden lisäksi on peruttu ensi viikon Kiuruveden Iskelmäviikon ja Sotkamon Naapurivaaran Huvikeskuksen keikat.
"Huonon yleiskunnon vuoksi minusta otettiin kokeita, joista selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkitys on aloitettu, mutta ottaa oman aikansa ennen kuin arvot kohentuvat. Olen todella pahoillani esiintymisten peruuntumisesta, mutta parempi on kuntoutua kuin riskeerata! Lämpimät terveiset Tangomarkkinoille, Kiuruveden Iskelmäviikoille ja Naapurivaaran huvikeskukseen", Katri Helena kertoi tiedotteessa.
Katri Helena joutui keskeyttämään esiintymisensä juhannuksena äkillisen sairastumisen takia.
Artisti viettää tänä vuonna 55-vuotistaiteilijajuhlaansa. Uran alku ei ollut sattumaa, vaan nuori tohmajärveläistyttö pyrki määrätietoisesti iskelmälaulajaksi.
"Elämä ei ole helppoa, eikä sen tarvitse olla helppoa. On vaiheita, jotka ovat hankalia ja vaikeita. Mutta mikään ei kestä loputtomasti, ei hyvä eikä huono. Aina on edessä helpotuksen vaihe", laulaja kuvaili Kantrin haastattelussa kesäkuussa. Jutun voi lukea tästä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
