Musta sauhu ja mylvivä ääni etenevät pitkin Suomea, kun Zetor-miehet suuntaavat napapiirille
Tyrwään seudun zetoristien kunniainhimoinen tavoite on ajaa Lappiin ja takaisin reilussa viikossa.
Kaikki turneelle lähteneet Zetorit ovat 1950-luvun malleja. Ensimmäinen Zetor valmistettiin vuonna 1946. Kuva: Kari SalonenKuusi Zetor-traktoria ärähti käyntiin lauantaiaamuna Sastamalasta Pirkanmaalta kohti Rovaniemeä.
Kaikki ajopelit ovat 1950-luvun malleja. Vanhin on vuodelta 1951. Keskivauhti letkalla huitelee 30–35:n tietämillä.
”Lujempaakin menee, mutta täytyy sääliä vanhuksia”, Zetor-kuski Ari Haapaniemi sanoo. Jousitettuja penkkejä he aikovat kuluttaa kymmenisen tuntia päivässä.
Miehillä on aihetta juhlaan, sillä Zetor täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja Tyrwään seudun zetoristit 10 vuotta.
Mape Tuominen pohtii, että turneelle sai lähtemään myös ripaus hulluutta ja mielenkiinto Zetoreita kohtaan.
Sään he toivovat olevan viileä ja mieluummin sateinen kuin helle, sillä paahteella kuumuu sekä mies että traktori. Menomatkan reitti kiertelee läntisen Suomen läpi.
”Kun vastamäki tulee ja rupeaa mustaa sauhua oikein lykkäämään, niin joku voi äkkiä soittaa palokunnan, että jossain palaa”, Tuominen vitsailee.
Uutta tekniikkaa eivät zetoristit hyljeksi. Letkan ensimmäisenä ajavalla on navigaattori ja kaikilta löytyy radiopuhelimet, eli huutaa ei tarvitse kommunikoidakseen.
Ihan kylmiltään eivät miehet tien päälle ole lähdössä. Koneremontit on tehty kaikkiin traktoreihin.
Mukaan lähtee myös hyvin varusteltu huoltoauto, johon on pakattu mukaan reilusti varaosia, kuten mäntää, kiertokankea ja vesipumppua.
Matkaa voi seurata Facebookissa, jonne päivitetään ajantasaiset kuulumiset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
