Arabian puhalluskuvioiset kahvikupit ovat pieniä, mutta henkivät nostalgiaa – keräilijöitä viehättävät erityisesti yksityiskohdat, joissa näkyy ihmisen jälki

Puhalluskoristeiset kahvikupit ovat pienimmillään vain desilitran vetoisia. Nykyajan kahvinjuojat valitsevat usein mieluummin monen desilitran mukin kuin pienen kupin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Arabian tehdas on käyttänyt puhalluskoristelua jo 1900-luvun alusta lähtien maitokannuissa, paistivadeissa ja kulhoissa. Arabian 1950–1970-lukujen koristeita suunnittelevat taiteilijat uudistivat koristeen muotokieltä, ja erityisesti sen ajan kahvikupeista tuli suosittuja arkiastioita. 

Puhalluskoristelu oli yksi monista koristelumenetelmistä Arabian tehtaalla. Monet Arabian itään viittaavat sinivalkoiset astiastot, kuten Canton, Singapore ja Japan sekä Maisema ja Fasaani koristeltiin kuparipainomenetelmällä.

Astiastoja valmistettiin myös muissa väreissä, kuten harmaalla ja punaisella, mutta posliinin syntysijoille Kiinaan viittaava sininen koriste on pysynyt suosituimpana.

Arabian tehtaalla on aina tehty koristeita myös sivellintekniikalla. Nykyisin seri- eli silkkipainotekniikka ja erityisesti siirtokuva on eniten käytetty koristelutekniikka. Sillä saadaan tasaista laatua, suuria ja tasaisia väripintoja sekä tarkkarajaisia koristeita.

Puhalluskoristeen viehätys piilee sen inhimillisessä, käsityömäisessä työn jäljessä. Joskus koriste on hailakan värinen, koristeen reunan väri on epätarkka, utuinen tai levinnyt, ja näitä yksityiskohtia juuri keräilijät haluavat löytää. Se on merkki siitä, että esineen on valmistanut ihminen eikä kone.

Puhalluskoristeltu esine on koristeltu kupin muotoisen sapluunan läpi kovalla paineella puhaltamalla. Työkaluna on käytetty pistoolin näköistä puhallinruiskua, jossa on säiliö koristevärille.

Keramiikan koristeväri on pulveria, joka on sekoitettu joko tärpättiöljyyn tai veteen. Koriste puhalletaan paperisen, metallisen tai kipsisen sapluunan läpi esineeseen ja koristelutapa on nopea.

Arabian taiteilijat ottivat puhalluskoristeisiinsa vaikutteita optisesta tai pop-taiteesta. Puhalluskoristeiden väriyhdistelmät olivat raikkaita. Valkoiseen pohjaan oli yhdistetty reipas keltainen, vihreä, turkoosi, sininen, violetti tai ruskea. Koristeet uudistivat vanhoja kuppimalleja, mutta niitä varten suunniteltiin myös pelkistettyjä, tyylikkäitä arkiastiastoja.

Puhalluskoristeeseen liittyy jotakin suomalaisen niukkaa ja vaatimatonta. Muiden eurooppalaisten posliini- ja fajanssitehtaiden koristetuotannosta ei löydy vastaavanlaisia puhalluksen pehmentämiä koristeen ääriviivoja.

Puhalluskoristeiset kupit on monessa kodissa nostettu esille koristeiksi, pois päivittäisestä käytöstä. Kahvikupit ovat muuttuneet kahvinjuontitapojen seurauksena.

1950- ja 1960-lukujen Arabian kahvikupit olivat pienimmillään desilitran vetoisia. Sama yritys valmistaa nykyisin jopa neljän desilitran kahvimukeja, ja moni valitsee kahvihetkeensä pikkukupin sijaan mukin.

• Tapa juoda aamukahvia yleistyi Suomessa 1800-luvun lopulla. Iltapäiväkahvi tuli tavaksi 1900-luvun alkupuolella.
• Suomessa otettiin 1941 käyttöön kahvinkorvikkeet. Sota-aikaan kahvia oli neljäsosa, loput olivat paahdettua ohraa, ruista, lanttua, voikukanjuurta ja hernettä.
• Vuonna 1943 otettiin käyttöön sikuri, kahvinvastike, jossa ei ollut oikeata kahvia lainkaan. Juurisikurissa oli samantyyppinen katkera jälkimaku, kuin kahvissa.
• Kahvi myytiin papuna, joko paahtamattomana tai paahdettuna 1950-luvulle saakka. Moni halusi paahtaa kahvinsa kotona hellalla rännälin avulla.
• Vuonna 1956 Paulig alkoi tuoda maahan Melitta-suodattimia sekä suodatinkahvia. Kahvinkeittimet tulivat 1960-luvulla, ensimmäisten joukossa oli Santos-vakuumikeitin sekä perkolaattori eli pulputuspannu.
•  Suomalaiset kuluttavat paahdettua kahvia kymmenisen kiloa henkeä kohti. Maailmalla kahvin keskikulutus oli vuonna 2017 noin 1,25 kg henkeä kohti.