LÄHTÖMAAT
Irakissa on sisällissota, jossa taistelevat aseistautuneet
ryhmät, kuten Isis ja Irakin
armeija. Terrori-iskujen riski on suuri isossa osassa maata.
Somalia on yksi maailman
köyhimpiä ja turvattomimpia maita. Sisällissota on
kestänyt vuosikymmeniä. Osapuolina ovat Somalian hallitus ja sitä vastustava islamistinen Al-Shabaab-järjestö.
Syyriassa jyllää sisällissota. Keskenään taistelevat presidentti Bashar al-Assadin
hallinto, terroristiryhmä Isis
sekä muut islamistiryhmät.
Albanian tilanne on rauhallinen. Tänä vuonna turvapaikkaa
hakeneet albanialaiset ovat
saaneet kielteisen päätöksen. Hakemukset käsitellään jopa muutamassa päivässä.
Afganistanissa on sodittu
vuodesta 1978. Konfliktin osapuolet ovat vaihdelleet. Turvallisuustilanne on heikko.Väestö kärsii taisteluiden
lisäksi itsemurhaiskuista,
köyhyydestä ja luonnonmullistuksista. Lapsikuolleisuus on maailman korkeimpia.
Venäjältä paetaan ihmisoikeusrikkomusten ja
vähemmistöihin kohdistuvan
vainon vuoksi. Eniten tulijoita on Pohjois-Kaukasukselta.
Nigerian koillisosissa ääriliike Boko Haram tekee terrori-iskuja, jotka ovat mahdollisia
muuallakin maassa. Etelä- ja Länsi-Nigeriassa on suhteellisen vakaa yhteiskunnallinen tilanne.
Lähteet: Iltalehti, ulkoministeriö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
