Ilomantsin Karhufestivaaleille on tulossa 30 kilpaveistäjää neljästä eri maasta
Karhufestivaali koostuu puunveistokilpailuista, ITE-taiteesta ja karhuun liittyvästä kulttuuriohjelmasta.Ilomantsin Karhufestivaalien vuoden 2019 veistokilpailuun on ilmoittautunut 30 osallistujaa. Suomalaisten lisäksi veistäjiä tulee Venäjältä, Virosta ja USA:sta. Tapahtuma tiedotti asiasta lauantaina.
Joukossa on aiemmilta kerroilta tuttuja konkareita, mutta myös ensi kertaa Ilomantsissa kisaavia. Viisi naista on tulossa mukaan. Kuudes Karhufestivaali toteutuu 15.–17. elokuuta.
Kilpailun mitoitus suunniteltiin alun perin hieman pienemmälle osallistujamäärälle. Kenttämestarina toimiva Timo Reko kuitenkin lupaa, että pölkkyjä ja veistopaikkoja riittää kaikille.
Veistokilpalun teemana on GoBearGo – tai pilke silmäkulmassa KouKarhuKou. Veistäjiä haastetaan kuvaamaan liikettä ja toimintaa.
Kaksipäiväinen mestaruuskisa käydään torstaina ja perjantaina. Lauantaina loppuhuipennuksena on pikaveistokisa, johon on ilmoittautunut 22 veistotaituria.
Kansainvälisen Leader-hankkeen tapahtumana vuonna 2014 alkunsa saanut Karhufestivaali järjestetään nyt kuudennen kerran. Järjestäjinä ovat Maaseudun Sivistysliitto alueyhdistyksineen ja Ilomantsin kunta.
Karhufestivaali koostuu puunveistokilpailuista, ITE-taiteesta ja karhuun liittyvästä kulttuuriohjelmasta. Tapahtuma on samalla Suomen itäisin kulttuurifestivaali. Se järjestetään elokuussa karhunmetsästyksen alkupäivinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

