Ritariyökköset levinneet yhä pohjoisemmaksi

Aaltoritariyökkösen levinneisyyttä rajoittaa sen toukan ravintokasvi tammi. M. Virtala Kuva: Viestilehtien arkisto

Parhaillaan lentävät ritariyökköset ovat levinneet yhä pohjoisemmaksi.

Ritariyökkösiä havainnoidakseen ei tarvitse mennä koskemattomaan luontoon, sillä ne viihtyvät paitsi lehti- ja sekametsissä, myös kaupunkien puistoissa ja puutarhoissa.

Ritariyökkösistä suurin ja monen mielestä komein on yhdeksänsenttinen siniritariyökkönen. Sen tunnistaa takasiipien poikki kulkevasta sinisestä vyöstä.

Siniritariyökkönen on heimonsa runsaslukuisin laji, ja se lentää myöhään syksyyn. Idänritariyökköstä tavataan nimestään huolimatta myös Pohjois-Suomessa ja Pohjanlahden rannikolla.

Ritariyökkösten elinpiiri on laajentunut vuosituhannen vaihteessa valtavasti, ja aiemmat etelän erikoisuudet ovat ilahduttaneet yhä pohjoisemmissa osissa Suomea.

Keltaritariyökkönen oli aiemmin keräilijöiden arvostama harvinaisuus, mutta se runsastui ilmaston lämmettyä. Kaakkois-Suomessa keltaritariyökkösestä on tullut niin tavallinen, että lajin uutisarvo on laskenut eikä kaikkia havaintoja ilmoiteta. Myös keltaritariyökkönen voisi ilmaantua Oulun seudulle asti, mikäli säät pysyvät leutoina.

Seitsemänsenttinen kulmaritariyökkönen on edennyt jo Vaasa-Joensuu-linjalle ja jatkanee leviämistään. Kulmaritariyökkönen viihtyy puutarhoissa, puistoissa sekä myös taajama-alueilla, usein veden lähettyvillä.

Sinisen ritariyökkösen toukat syövät haapaa, keltaisen tuomea ja punaisen pajua tai luumupuuta.

Yön ritareita kiinnostavat kirkasta valoakin enemmän makeat ja käyneet aromit. Maallikkokin voi houkutella perhosia kotipihaansa tai parvekkeelleen.

Hyvän tuloksen saa uhraamalla litran mehua tai kotikaljaa, johon sekoitetaan niin paljon fariinisokeria kuin liukenee. Nesteeseen lisätään ruokalusikallinen hunajaa ja siirappia sekä nokare hiivaa.

Tökötin annetaan käydä huoneenlämmössä muutamia päiviä, ja se imeytetään rätteihin tai vaahtomuovinpalasiin. Syötit ripustetaan tuulen heiluteltaviksi pitkin puutarhaa tai parveketta.

Lämpimänä yönä syöteille saapuu runsaasti tyytyväisiä asiakkaita. Pieni tihkusade ei haittaa yöperhosten lentoa. Syöteillä humaltuneilla hyönteisillä ei ole myöskään kiire karkuun, ja niitä on helppo tarkastella taskulampun valossa.

TUOMO KOMULAINEN

Kirjoittaja on harrastanut perhosia vuodesta 1991 lähtien.

Lähteet:

Mauro Daccordi ym.:

Perhosten maailma;

Pekka Ojalainen ja Hannu Aarnio: Perhosia harrastamaan;

Suomen Perhostutkijain Seura: Baptria.

Avaa artikkelin PDF