Suunnitellut kotisynnytykset lisääntyivät puolella
Kotisynnytyksissä auttavia ammattitaitoisia kätilöitä on enemmän.
THL arvioi kotisynnytysten lisääntymisen yhdeksi syyksi sen, että niistä ilmoitetaan entistä tarkemmin THL:n syntymärekisteriin. LEHTIKUVA / Sari GustafssonKotisynnytykset lisääntyivät Suomessa yli puolella vuosina 2014–2015, kertoo THL:n ennakkotilasto. Viime vuonna suunnitellusti kotona syntyi 46 lasta, kun edellisvuonna lapsia syntyi kotona 29.
THL arvioi kotisynnytysten lisääntymisen yhdeksi syyksi sen, että niistä ilmoitetaan entistä tarkemmin THL:n syntymärekisteriin. Toinen mahdollinen syy on arvioiden mukaan ammattitaitoisten kotisynnytyksiä hoitavien kätilöiden määrän lisääntyminen.
Ennakkotietojen mukaan muualla kuin sairaalassa syntyi vuonna 2015 yhteensä 231 lasta.
Viime vuonna Suomessa syntyi yhteensä lähes 56 000 lasta, mikä oli vajaat neljä prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Suunnittelemattomat matkasynnytykset ovat myös lisääntyneet, koska sairaaloiden synnytysosastoja on vähennetty. Kansalaisaloite ei ole vaikuttanut poliittisten päättäjien toimiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
