Kun äiti kuoli, Maria Turtschaninoff mietti voiko syödä viimeiset tämän keittämät hillot – nyt kirjailija on oppinut elämään perintömökillä omien toiveidensa mukaan

Maria Turtschaninoff haaveili kirjailijaksi ryhtymisestä jo lapsena, mutta vasta oman isän kuolema sai hänet tarttumaan todella haaveeseen heti eikä vasta sitten joskus. Kuva: Jarno Mela

Viisi vuotta sitten Maria Turtschaninoffista tuli sukuhaaransa vanhin.

Hän saapui perimälleen mökille Pohjanmaalla, keitti puuroa ja lusikoi sekaan vasta menettäneensä äidin tekemää puolukkahilloa.

”Mietin, että raaskiiko tätä purkkia edes syödä tyhjäksi”, Turtschaninoff sanoo.

Pienen mökin ympärillä oli vähän metsää, jonka kohtalo niin ikään oli nyt Turtschaninoffin harteilla. Enää ei ollut ketään, jonka puoleen kääntyä.

”Yhtäkkiä minun piti olla se, joka osaa ja tietää mitä tehdään metsän ja talon kanssa. Minun piti hoitaa kaikki asiat ja samalla kantaa isovanhempieni ja vanhempieni tarinoita sekä heidän muistoaan eteenpäin.”

Nuo kipeät ajatukset viiden vuoden takaa – jopa se haikeudella nautiskeltu puolukkahillo – päätyivät Turtschaninoffin uuteen romaaniin Suomaa.

Vaikka Turtschaninoff varttui Helsingin keskustassa, luonto on aina kutsunut häntä puoleensa. Lapsuudenkesät hän vietti äitinsä kanssa Länsi-Uudellamaalla pienessä mökissä, jossa ei nautittu sähköstä eikä juoksevasta vedestä.

Turtschaninoff todella rakasti tuota paikkaa. Kun kaverit tahtoivat teini-iässä jäädä viettämään lomaa kaupunkiin, Turtschaninoff halusi lähteä maalle.

Kaikesta huolimatta kirjailija pitää itseään varsin urbaanina. Hänellä ei ole sellaisia tietoja ja taitoja kuin kokeneimmilla samoajilla.

”Liikun mielelläni metsässä, mutta pelkään aina vähän. Pelkään että eksyn, pelkään että tulee karhu. Rakkauteni on suurta mutta pelokasta. En ole ihan rento metsässä, vaikka menen sinne hiljentymään ja saamaan sielulle rauhaa.”

Turtschaninoff yrittää opetella tunnistamaan lintuja ja kasveja erinäisten sovellusten avulla.

”Ympäristöä on vaikea ymmärtää ja jopa rakastaa, jos ei osaa nimetä sitä.”

Lukion jälkeen Turtschaninoff muutti Ruotsiin opiskelemaan ihmisekologiaa Göteborgin yliopistoon. Ruotsiin muuttaminen oli tavallaan pakollinen elämänmuutos.

”Äiti asui Helsingin keskustassa, enkä olisi muuten päässyt kotoa pois. Äiti oli yksinhuoltaja, ja meillä oli hyvin läheinen ja lämmin suhde, mutta minun oli pakko itsenäistyä. Se ei olisi onnistunut, jos olisin jäänyt Helsinkiin.”

Opintojen jälkeen Turtschaninoff palasi Suomeen ja työskenteli vuosia toimittajana. Varhaislapsuudesta asti elänyt haave kirjailijaksi ryhtymisestä väreili hänen mielessään, mutta koskaan ei tuntunut olevan sopiva aika yrittää tosissaan.

Sitten Turtschaninoffin isä kuoli vain 52-vuotiaana. Isä oli aina suunnitellut tekevänsä vaikka mitä, kunhan jäisi eläkkeelle.

”Hän ei päässyt edes lähelle eläkeikää. Kun isä kuoli, tajusin että en voi vain ajatella, että teen asioita sitten joskus, koska tulevasta ei ihminen tiedä mitään. Silloin minulla ei ollut vielä perhettä, olin vastuussa vain itsestäni, joten päätin kokeilla miten kirjoittaminen sujuu.”

Niinpä Turtschaninoff alkoi vihdoin kirjoittaa tosissaan. Jo teininä hän oli yrittänyt kirjoittaa jotain suurta ja vakavahenkistä, mutta teksti oli auttamatta huonoa.

Hän oli aina nauttinut fantasiakirjallisuuden lukemisesta, mutta jotenkin se tuntui aikaisemmin lapselliselta. Turtschaninoff halusi kirjoittaa kuin oikeat kirjailijat.

Onneksi hän huomasi pian ajatustensa vinouman. Ihan oikeat kirjailijathan niitä fantasiakirjojakin kirjoittavat.

”Heti kun jotain fantasiaelementtejä ilmestyi tarinaan, kirjoittamisesta tuli mielekästä ja hauskaa. Lopulta tajusin, että tämä on minun kotini. Tässä olen kasvanut, tämän maailman ja kielen osaan.”

Valittu linja kannatti, sillä se on tuonut kirjailijalle menestystä niin Suomessa kuin maailmallakin.

Fantasian lisäksi Turtschaninoff on julkaissut yhdessä äitinsä kanssa kirjoitetun reseptikirjan. Min mat och mammas -kirjassa kerrotaan ruokaohjelmissa työskennelleiden äidin ja tyttären reseptien lisäksi Turtschaninoffin isoäitien reseptejä.

Työskentely äidin kanssa sujui Turtschaninoffin mukaan leppoisasti. Äidin kuoleman jälkeen kirjasta on tullut entistäkin rakkaampi.

”Olen iloinen, että äidin reseptit ovat tässä kirjassa. Hän otti kaikki kuvat itse, joten siihen on tallennettu myös meidän miljöömme äidin kotona ja mökillä.”

Maria Turtschaninoff muutti vuosia sitten Karjaalle, koska hän halusi oman puutarhan. Karjaan uudessa kirjastossa hän käy monta kertaa viikossa. Kuva: Jarno Mela

Syyskuussa ilmestynyt Suomaa on Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja. Lisäksi se ei ole fantasiaa.

Aluksi Turtschaninoff ei oikeastaan edes tiennyt mihin suuntaan tarina oli häntä viemässä. Hiljalleen alkoi kuitenkin selvitä, että tämä kertomus ei ole nuorille.

”Siitä vaan tuli tällainen. Pieni identiteettikriisi kyllä iski, kun kirja ei ollut lapsille tai nuorille eikä edes fantasiaa. Se tuntui ihmeelliseltä.”

Suomaa kertoo erään sukutilan tarinan neljänsadan vuoden ajalta sekä perheenjäsenten muuttuvasta suhteesta ympäröivään metsään ja suohon.

Kirja ilmestyi liki samaan aikaan sekä ruotsiksi että suomeksi. Turtschaninoff työskentelee tiiviisti suomentajansa kanssa, mikä on hyvä, sillä välillä kääntäjä huomaa ajatusvirheitä, jotka menevät muilta ohi.

”Kukaan ei lue tekstiä yhtä tarkkaan kuin kääntäjä.”

Suomenruotsalaisen kirjailijan asema on Turtschaninoffin mukaan hieman kinkkinen. Suomenkieliset lukijat mieltävät suomenruotsalaiset kirjat käännöskirjoiksi ja Ruotsissa teokset ovat myös hieman etäisiä, valtion rajan toiselta puolelta kun ovat.

”Olemme ulkomaalaista kirjallisuutta kahdessa maassa, mutta kotimaista emme missään.”

Palataan vielä hetkeksi Pohjanmaalle, Turtschaninoffin mökille. Viidessä vuodessa hän on oppinut tuntemaan paikat uudella tavalla ja luonut omat rutiininsa.

Viime vuonna hän rakennutti mökkiin kaksi lisähuonetta, jotta hänen perheellään olisi mukavampi viettää aikaa maalla. Se tuntui tärkeältä päätökseltä moneltakin kannalta.

”Olen oppinut, että minun ei tarvitse tehdä kaikkea niin kuin äiti teki ja niin kuin oletan, että pitäisi tehdä. Olen tehnyt paikasta omani. En seuraa enää muiden rutiineja, vaan saan rakentaa siellä ihan omanlaistani elämää.”