Koronakevät mylläsi hääsuunnitelmat uusiksi, mutta pääsenpähän juhlimaan rakkaisiin maisemiin

Ihmisillä tuntuu olevan luontainen tarve kertoa elämästään tarinaa, joka lomittuu yhteen menneen ja tulevan kanssa. Tässä tarinassa nähdään suuria syy-seuraussuhteita ja yli suku­polvien kantavia teemoja.

Minun tarinani keskeinen tapahtumapaikka on isäni kotitila Hattulassa synnyinkaupunkini Hämeenlinnan naapurissa. Koko minun elinaikani entisillä pelloilla on kasvanut koivikko ja vanha tila on hiljentynyt ensin mummolaksi ja nyt kesä­kodiksi.

Kivenheiton päässä kesäkodistani sijaitsee pieni rukoushuone. Se on aikanaan rakennettu talkootyönä. Minunkin sukulaiseni ovat olleet tiiviisti mukana keltaisen rakennuksen historiassa.

Tasan vuosi sitten menin kihloihin rakkaan mökkijärven rannalla ja kahden kuukauden päästä sanon tahdon tuossa keltaisessa rukoushuoneessa. Se ei ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta koska tiedätte-kyllä-mikä mylläsi hääsuunnitelmatkin, odottavat minua pikkuruiset maalaishäät.

Jotenkin se tuntuu oikealta. Hiljentyneen kylän rukoushuone saa todistaa kaunista juhlaa. Minustakin tulee osa sen tarinaa, jota ovat olleet kirjoittamassa sukulaiseni aina isoisoisästäni saakka. Juhlapöydät pystytämme kesäkodin pihamaalle, jossa on juhlittu vuosikymmenten saatossa vaikka mitä muitakin sukujuhlia.

Koska haluan tietysti kertoa hääpäivästäni kohtalonomaista tarinaa, muistan toki mainita, että hääpäiväksi valikoitui sattumalta jo edesmenneen mummoni syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt 95 vuotta.

Hääpäivänäni seison totisesti juurillani. Näitä maita sukuni on aiemmin viljellyt, nyt minä nautin niistä 2020-lukulaisen kaupunkilaisen tavoin. Ehkä kajautamme ilmoille jopa Hämäläisten laulun, jos kotiseuturakkaus oikein ottaa vallan.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja toimitussihteeri.

MT:n toimittajat kertovat kesämaanantaisin juuristaan.