Kaikki eivät Kaustisellakaan soita, mutta pelimanniopin saaneilla sävelmistö on muistissa ja sormissa. Kuva: Johannes Tervo
Video: Kaustisella kruusaillaan ja puntitetaan – kesä moninkertaistaa pelimanniyhtyeen soittajiston
”Täkäläiset sävelmät ovat aika mutkikkaita. Kaustislaiset ovat mielellään lisänneet ääniä ja muunnelleet melodiaa", kertoo mestaripelimanni Mauno Järvelä kaustislaisesta sävelmien kruusailusta. Tässä jutussa olevalla videolla Järvelä soittaa kaustislaiseen tyyliin.
Aapintuvan pelimannit vietti pikkujoulunsa Kansantaiteenkeskuksessa Kaustisella – soittaen totta kai. Tämän kuvan pelimannit ovat Mikael Känsäkoski (vas. selin), Jari Teirikangas, Mauno Järvelä, Mira Teirikangas (Järvelän takana), Antti Nevala, Irina Peltoniemi ja Kalle Grotenfelt. Kuva: Johannes TervoKaustisella toimii lukuisia pelimannikokoonpanoja. Kesän kansanmusiikkijuhlilla esiintyviä kaustislaisia yhtyeitä on yli 20. Pitäjän soittajien määrä lasketaan sadoissa. Niin myös kansantanssijoiden lukumäärä.
Kyläkuntien pelimanniyhtyeissä uudet soittajasukupolvet ovat oppineet oman seudun sävelmistön ja soittotavan. Sama juttu perheiden ja sukujen omissa kokoonpanoissa: musiikkiperinne on säilynyt, kun nuoret ja vanhemmat soittajat ovat harjoitelleet ja esiintyneet yhdessä.
Väen väheneminen kyliltä on vaikuttanut myös pelimannihommiin, ja usein kylän yhtye tarvitsee täydennystä entisille kotikulmilleen lomailemaan tulevista soittajista.
”Maatalousvaltaisimmat pienet kylät alkavat olla pulassa. Väki on vähentynyt. Kaustisellakin keskustaajama vetää puoleensa”, kaustislainen pelimanni ja musiikkikasvattaja Mauno Järvelä sanoo.
Elämisen tapa ja maatalous on muuttunut.
”Enää ei ole niitä muutaman lehmän navetoita, jollaisia aiempina vuosikymmeninä oli joka pihassa. Taloja on vähemmän kuin aiemmin."
Mauno Järvelän kotikylä on sama kuin hänen sukunimensä, ja samaa nimeä kantaa pelimanniyhtyekin.
”Järvelän pelimanneissa saadaan vielä kantajoukko kokoon, jotta pystytään seudun perinteistä musiikkia soittamaan.”
Kesällä kokoonpano kasvaa, kun opiskelujen ja töiden vuoksi muualle muuttaneet tulevat mukaan tuttuun soittajistoon. Talvikauteen verrattuna soittajien määrä kutakuinkin nelinkertaistuu, Järvelä arvioi.
Yhteenkuuluvuuden tunne on täällä vahva, hän sanoo.
Juuret Perhonjoen törmässä tarkoittaa monelle musiikkia. Kaikki eivät Kaustisellakaan soita, mutta pelimanniopin saaneilla sävelmistö on muistissa ja sormissa.
”He hallitsevat täysin tämän kylän soittotyylin ja ohjelmiston”, Järvelä kertoo muualle muuttaneista, jotka kesällä rientävät oman pelimanniporukan treeneihin ja esiintymisiin.
Melodioiden kruusailu on tyypillistä, sanoo Järvelä kaustislaisesta soittotavasta.
”Täkäläiset sävelmät ovat aika mutkikkaita. Sama nuotti voi löytyä jostakin muualtakin, mutta siinä on paljon vähemmän ääniä. Kaustislaiset ovat mielellään lisänneet ääniä ja muunnelleet melodiaa.”
Samaa harrastaneita yksittäisiä muusikoita tiedetään muualtakin maasta. Kaustisella kruusailu on kuitenkin valtavirtaa, se on ollut ja on lukuisien soittajien tapa.
Urkuharmooni on olennainen osa kaustislaista kokoonpanoa.
”Vähän myöhemmin mukaan tuli hyvin askeettisesti soitettu kontrabassolinja. Basisti soitti samaa kuin harmooninsoittaja vasemmalla kädellään.”
Viulut, kontrabasso ja urkuharmooni olivat soittimet kokoonpanossa, joka aikoinaan oli tyypillisesti perhonjokilaaksolainen.
”Nuo soittimet tuovat täkäläiseen soittoon aivan oman saundinsa.”
Kaustislainen peruskokoonpano levisi muualle kulovalkean tavoin kansanmusiikin renessanssissa 1970-luvulla, jolloin kaustislainen pelimanni ja säveltäjä Konsta Jylhä (1910–1984) nousi supertähdeksi.
Järvelä erittelee kaustislaista soittoa lisää: puntitus jos mikä on Kaustista.
”Ei sitä kovin leveästi muualla Suomenmaassa harrasteta.”
Puntitus tarkoittaa takapotkun nostamista pintaan. Se tapahtuu viulunjousen painotuksella, jonka ansiosta soitosta tulee tanssittavaa.
Puntitusta hieman yleisempi länsisuomalainen ilmiö on synkooppijousitus.
”Se on ollut ja on yhä erittäin vahvana kaustislaisessa soitossa.”
Synkooppijousituksessa viulisti ei vaihda jousen suuntaa iskulta, vaan vasta iskun jälkeen.
”He hallitsevat paikallisen soittotyylin ja ohjelmiston täysin”, Mauno Järvelä kertoo muualle muuttaneista, jotka kesällä rientävät oman pelimanniporukan treeneihin ja esiintymisiin. Kuva: Johannes Tervo”Musiikki vie syvälle pehmeisiin arvoihin”, Järvelä miettii musiikin merkitystä. ”Tästä olen puhunut ainakin Hannulan Timon kanssa.”
Timo Hannula on haapavetinen pitkän linjan muusikko, musiikinopettaja ja kapellimestari.
”Kumpikin olimme sitä mieltä, että kunpa soitettaisiin enemmän ja sodittaisiin vähemmän. Timo sen tiivisti: Soittamalla sodat loppuu.”
Saman havainnon teki Elias Lönnrot (1802–1884) perinteenkeruumatkoillaan, Järvelä sanoo.
”Lönnrot oli pannut merkille, että kylän yhteiselämä sujui armollisemmin niissä kylissä, joissa joka tuvassa oli kantele.”
Järvelä pohtii lisää musiikin merkitystä sillä kokemuksella, joka hänelle on kertynyt soittamisesta sekä klassisen musiikin että perinnemusiikin kokoonpanoissa. Opettamisestakin hänellä on vuosikymmenien kokemus.
”Olen tehnyt työtä hyvin monentasoisten ryhmien kanssa. Niitä ohjatessa näkee soittajien silmistä, että musiikissa on kyse jostakin aika isosta asiasta. Sellaisesta asiasta, joka tuo elämään sisältöä.”
Lue lisää:
Sauna-bluesia ja Tutskovin polskaa: Näppäripelimanneissa on kasvanut jo pari soittajasukupolvea
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
