Lastenkirja: Simpanssikin katselee takamustaan peilistä
Mitä eläimet miettivät kirja kertoo humoristisesti eläinten älykkyydestä.Tiesitkö, että variksetkin kantavat kaunaa ja valailla on muoti-ilmiöitä lauluissaan? Mitä eläimet miettivät -kirjassa ikkunaan koputtanut kirjosieppo saa perheen pohtimaan eläinten joskus ihmismäiseltä vaikuttavaa käytöstä.
On jo nukkumaanmenoaika, kun isä ja äiti innostuvat tarinoimaan lapsilleen siitä, miten norsut osoittavat toisilleen hellyyttä, kuinka simpanssit matkivat toistensa hassuja tapoja ja koirat ja kissat matkustavat busseissa ja metroissa.
Eläinten inhimillisistä piirteistä kerrotaan esimerkkien ympärille rakennetun tarinan johdattelemana. Lapset Max ja Maija tekevät samalla huomioita siitä, kuinka samanlaista ihmisten ja eläinten käytös usein on. Max on kiinnostunut dinosauruksista, mutta haluaisi robottilelun, jollainen on kaikilla luokan pojilla. Lopussa hän saa vahvistusta omalle kiinnostuksen kohteelleen kiehtovasta eläintiedosta.
Kirjailija, kuvittaja Kai Vainiomäki on aiemmin käsikirjoittanut Disney-sarjakuvia. Myös Mitä eläimet miettivät -kirjan kuvitus on sarjakuvamainen. Kirjan aihe ja hauskat nippelitiedot eläinten älykkyydestä viihdyttävät varmasti monen ikäisiä lukijoita, aikuisiakin. Kirja on ehdottomasti enemmän tietokirja kuin iltasatukirja, vaikka tarinaksi leivottuna se saattaa innostaa juuri lapsilukijoita.
Kirjan eläintiedot Vainiomäki kertoo keränneensä muun muassa biologi ja tietokirjailija Helena Telkänrannan ja eläintieteilijä, tietokirjailija Jussi Viitalan kirjoista.
Vainiomäen esikoislastenkirja Miten eläimet nukkuvat ilmestyi vuonna 2020.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

