Video: Laukaan korvessa kajahtaa Laila Kinnusen euroviisuklassikko 1960-luvulta – hyväntekeväisyyskampanja tuo elävän musiikin ikäihmisten koteihin
Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja toteutetaan nyt neljättä kertaa.
Muusikko Marja Peura musisoi Samuli Tullan kotona Laukaan Äijälässä tammikuun lopussa. Kuva: Petteri KivimäkiLaukaalainen muusikko Marja Peura astelee kitara kädessään lumisen metsän keskellä seisovan hirsirakennuksen pihamaalle.
"Tänään luvassa on ikivihreitä klassikoita", Peura lupaa ja käy peremmälle.
Pari päivää aiemmin 83-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt eläkeläinen, Laukaan Äijälässä asuva entinen maanviljelijä Samuli Tulla istuutuu mukavasti nojatuoliinsa.
Ilmoille kajahtaa ensin railakas suomalainen kansanlaulu Oman kullan silmät.
Seuraavaksi tunnelmoidaan Laila Kinnusen vanhan euroviisukappaleen Valoa ikkunassa tahtiin.
Marja Peura on kiertänyt Laukaan kunnan lähihoitajan Pirjo Vauhkosen kanssa joulukuusta lähtien musisoimassa jo yli viidenkymmenen ikäihmisen kodissa eri puolilla Laukaan kuntaa.
Tämän lisäksi musiikkiesityksiä on ollut paikkakunnan hoivakodeissa ja laitoksissa.
Vierailukohteet kartoitettiin etukäteen kyselyllä, jonka yhteydessä ikäihmiset saivat päättää, haluavatko kotiinsa musiikkivierailun.
Kiertue on osa Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -hanketta.
"Keskimaa laittoi ilmoituksen viime syksynä, että he haluavat rahoittaa hankkeita, joissa ihmiset voivat koronaoloissa kohdata turvallisesti ja ilon kautta. Hain mukaan ja tulin valituksi", Peura kertoo.
Apurahan voimin kiertävä Peura esitti joulukuussa joululauluja.
"Nyt kevättalvella haetaan iloa eloon ja pilkettä silmäkulmaan vanhoilla iskelmillä ja hengellisellä gospelilla", muusikko kertoo.
Alun perin kiertueen oli määrä kestää kahden kuukauden ajan, mutta sitä on nyt päätetty suuren kysynnän takia jatkaa ainakin helmikuulle.
Keskimaan neljännen kerran toteuttamaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjaan valikoitui tällä kertaa mukaan yhteensä 56 kohdetta, joista yhtenä Marja Peuran musiikkiesitykset.
"Lahjoituskohteiden kautta tuotetaan iloa yli 101 000 osallistujalle", Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä sanoo.
Keskimaan vuoden 2020 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan lahjoitussumma on edellisten vuosien tapaan yksi euro jokaista Keskimaan asiakasomistajaa kohden. Kokonaispotti nousee uuteen ennätykseen, lähes 138 000 euroon.
Kampanja käynnistyi elokuussa lahjoituskohteiden haulla, tavoitteena saada mukaan yhdistyksiä, seuroja, yrityksiä ja ryhmiä, jotka omalla toiminnallaan auttavat maakunnan ihmisiä kohtaamaan toisiaan turvallisesti koronakriisin keskellä. Hakemuksia tuli kaikkiaan yli 130.
"Koronatilanteesta huolimatta halusimme toteuttaa Ilo auttaa -lahjoituksen myös tänä vuonna ja tukea keinoja, joilla tuodaan tilanteeseen sopivalla tavalla ihmisiä yhteen ja tarjotaan iloa arkeen. Poikkeusaikana ihmiset selvästikin kaipaavat erilaisia yhdessä olemisen muotoja", Määttä kuvailee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
