Tuttu asunnonvälittäjä soitti, ja puhelun jälkeen tiesin asuntokaupan kääntyneen kohti uutta nousua
Ajoitus on kaikki kaikessa sekä rakkaudessa että asunnon myynnissä. Ensimmäinen onnistuu harvakseltaan ja jälkimmäinen on ollut jo kaksi vuotta pielessä, kirjoittaa Jarmo Hankivaara.
Asuntokaupan elpymisestä on odoteltu merkkejä hartaasti. Tämän hetken viralliset ennusteet povaavat hintojen lähtevän nousuun loppuvuonna. Kuva: Jarmo HankivaaraPuhelimen näytölle oli ilmestynyt tuttu numero. Arvasin heti, mistä oli kyse.
Laitoimme kaksi vuotta sitten entisen puolisoni kanssa paritalon puolikkaan myyntiin Espoossa. Pieleen meni, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, korot nousivat ja asuntomarkkinat panikoivat.
Ensimmäisellä välittäjällä olisi ollut vielä mahdollisuuksia. Hän kuitenkin ylihinnoitteli asunnon ja me taas ahneuttamme lankesimme siihen.
Välittäjä vaihtui syksyllä 2022, mutta peli oli jo menetetty. Toisella välittäjällä oli pelimerkkeinä syksyn ankeus sekä näkymät laskevista hinnoista ja nousevista koroista.
Kun vuotta aiemmin myyjät olivat kasvukeskuksissa saaneet poskettomia tarjouksia, nyt ei tullut edes luokattomia.
Välittäjä nosti vuodenvaihteen tienoilla kädet pystyyn. Hänestä en sen koommin kuullut – paitsi nyt alkukesästä 2024, kun makoilin riippukeinussa ja tarkkailin herkeämättä, milloin auringonkukka nousee pihan mullasta.
Kun puolitoista vuotta sitten aloin remontoida tyhjäksi jäänyttä asuntoa parempia aikoja odotellessa, olo oli tuskainen. Olin asunut jo vuosia muualla, ja vanhan kodin jokaisessa nurkassa ja neliössä kummitteli muisto.
Eroperheessä jokainen niistä ei muutu kullaksi ajankaan saatossa.
Remontoidessa alkoi kuitenkin syntyä uusi side asuntoon. Muuttelin huoneiden käyttötarkoitusta ja korjasin asioita, joiden olin vuosia nähnyt olevan rempallaan mutta joita kukaan ei jaksanut korjata arjen kiireissä.
Lopulta jotain tapahtui: päätin ostaa eksäni osuuden ja muuttaa taloon itse.
”Kun tottuu antamaan periksi, kodista tulee itselle vieras.”
Sisustus oli tällä kertaa aivan oma. Nyt kenenkään kanssa ei tarvinnut vääntää sohvan paikasta tai siitä, kuuluuko stereoiden ja sähkökitaran olla olohuoneessa.
Ennen pidin suun supussa riitoja välttääkseni. Se saattoi antaa kuvan siitä, ettei miehillä ole näkemyksiä sisustukseen.
Kyllä on. Se ei tarkoita, että tarvitsisi tutkia sisustuslehtiä tai katsella tv:stä sisustusohjelmia. Riittää, että kotiin on hyvä tulla ja se tuntuu omalta.
Valitettavasti samalla olen muuttunut jokaisen asunnonvälittäjän kauhistukseksi: kotiinsa kiintyneeksi kansalaiseksi. Kuinka vaikea onkaan hinnoitella asunto ilman tunnearvoa.
Kiintymys asuntoon on myrkkyä myynnille.
Soitin takaisin välittäjälle. Hän aloitti kertoilemalla, että tilanne asuntomarkkinoilla oli yhä ”haastava” mutta valoa oli näköpiirissä.
Hänellä oli kuulemma tiedossa pariskunta, joka etsi juuri tämän kokoista ja tältä alueelta. Välityssopimusta meillä ei tietenkään ollut, mutta äkkiäkös sellaisen tekisi.
Perhe tulisi katsomaan asuntoa, jos vain minulle sopisi.
Vielä puolitoista vuotta aiemmin olisin hyppinyt ilosta. Nyt sanoin, että pitää miettiä.
Sisimmissäni tiesin, ettei pidä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
