Vihreiden varapuheenjohtaja ja reservin kersantti ei sovi politiikan lokeroihin – Riikka Karppinen hankki metsästyskortin ja karhunkaatoluvan 10-vuotiaana
Hän meni armeijaan ymmärtääkseen puolustuspolitiikkaa.
Riikka Karppinen alkoi puolustaa kotisuotaan Viiankiaapaa kaivosta vastaan, koska kukaan muu ei tehnyt mitään. Kuva: Rami MarjamäkiRiikka Karppinen on nuori, nainen, vihreä ja huhtikuun eduskuntavaalien ääniharava Lapissa 7 818 äänellä. Hän on kotoisin Sodankylästä, reservin kersantti ja harrastaa metsästystä.
Siinä on monta seikkaa, joita ei odottaisi samassa henkilössä olevan. Lähtien siitä, kuinka on pidetty mahdottomana, että Lapista voisi tulla vihreä kansanedustaja.
Ei pidetä enää, sillä Karppinen jäi kymmenen äänen päähän eduskunnasta.
Karppinen alkoi ensimmäisen kerran miettiä, että jotain on tapahtumassa, kun eduskuntavaalien kampanjan avauksessa helmikuussa kaikki eivät mahtuneet sadan hengen tiloihin sisään. Sitten kierrettiin Lappia 4 000 kilometriä.
”Ihmiset tulivat ihan asiasta tähen katsomaan. Hyvin erilaisista ammatti- ja ikäryhmistä haluttiin tavata. Se ei ollut vihreiden peruskannattajakuntaa. Nämä olivat viestejä, joista ymmärsin, että nyt ei ole enää kyse kolmen prosentin kannatuksesta”, hän kertoo kampanjastaan.
Karppinen sai 2 849 ääntä enemmän kuin keskustan läpi päässyt Markus Lohi. Tulos on aiheuttanut epäuskoa äänestäjissä, sillä Karppinen sai Katri Kulmunin (kesk.) jälkeen toiseksi eniten ääniä Lapista.
Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä on pohtinut, pitäisikö pienissä vaalipiireissä käyttää eri vertauslukujen laskutapaa kuin isoissa. Se tasaisi vaalipiirien eroja.
Nyt Lapissa puolue olisi tarvinnut 12,5 prosenttia äänistä, jotta se olisi saanut yhden kansanedustajan. Uudellamaalla riitti 2,7 prosenttia.
Karppisen mielestä se on epäreilua, mutta muutosta tuskin on helppo tehdä, sillä se ei kelpaa muille puolueille.
Lapissa feministinen puolue sai 121 ääntä. Karppinen ei niitä haikaile, sillä kukaan ei voinut tietää kisan olevan näin tiukka.
”Oli jo saatu tuhansia uusia ääniä. Ennen näitä vaaleja vihreiden kannatus on ollut kahden kolmen prosentin huitteilla.”
Nyt se oli 9,7 prosenttia, kasvua 7,1 prosenttiyksikköä. Karppisen ansiosta Suomen vihrein äänestysalue ei ole enää Helsingin Kallio. Se on siirtynyt tuhat kilometriä pohjoiseen, Kolarin Äkäslompoloon. Siellä 46 prosenttia äänesti vihreitä.
Karppinen ei oikein osaa selittää suosiotaan. Ehkä se johtuu siitä, että häntä ei todellakaan ole veistetty perusvihreästä muotista. Hän esimerkiksi meni armeijaan, koska halusi ymmärtää puolustuspolitiikkaa.
Armeijan käyminen on Karppiselle myös konkreettinen keino näyttää, että itse toimii tasa-arvon puolesta, kun siitä poliitikkona puhuu.
”Se tuo pikantin lisän poliittiseen mielikuvaan minusta. En ole lokeroitavissa. Olen aika suorapuheinen. Enkä ole ehdolla päästäkseni valtaan vaan muuttaakseni asioita. Jos ajatukseni eivät kelpaa, sitten ei voi mitään.”
Lapissa ne näyttävät kelpaavan.
”Ei pidä paikkaansa, että vihreiden teemat luonnonsuojelusta, hakkuiden kasvattamisen vastustamisesta tai kaivosten kritisoimisesta eivät purisi Lapissa. Se on laitettu lappilaisten suuhun. Kun oli mahdollisuus äänestää toista linjaa, se tehtiin. Ennen ei ehkä ole ollut sopivaa ehdokasta.”
Ilmastopolitiikka on tullut osaksi päivänpolitiikkaa. Silti edelleen tulee notkahduksia. Esimerkiksi kun Metsä Group ilmoitti tehdasinvestoinnista vaalien alla, SDP:n Antti Rinne ilmoitti heti, että kaikki käy.
”Rinne lupasi maan ja taivaan saman tien. Ei käytetty harkintaa tai mietitty ehtoja.”
Metsäyhtiöiden täytyy Karppisen mielestä oma-aloitteisesti kertoa, miten ne aikovat kompensoida lisääntyneen puunkäytön.
”Jos metsien hakkuita halutaan kasvattaa, pitää selvästi kertoa suomalaisille ja kansainvälisestikin, miten pysytään ilmastotavoitteissa. Ei voi olla niin, että aina toimitaan kuten ennenkin. Ja sitten ihmetellään, että tulee kritiikkiä. Ei kritiikkiä tule, jos esitettyihin kysymyksiin vastataan.”
Karppinen on ilmeisen periksi antamaton. Hän aloitti politiikassa kymmenen vuotta sitten puolustamalla kotikylän Viiankiaapaa kaivosta vastaan.
Jo 15-vuotiaana toiminta oli suunnitelmallista. Hän lähetti viestin ympäristöministeriön kansliapäällikölle Hannele Pokalle. Pokka oli aiemmin ollut Lapin maaherra ja perheen kautta tuttu. Sitä kautta hän tapasi silloiset vastuuministerit Paula Lehtomäen (kesk.) ja Jyri Häkämiehen (kok.).
Vasta sen jälkeen hän alkoi pommittaa lehdistöä.
”Tiedostin olevani luonnonsuojelusta puhuva 15-vuotias tyttö. Ainoa keino saada uskottavuutta oli, että olin jo puhunut ministereiden kanssa.”
Hän alkoi puolustaa suota, koska kukaan muu ei tehnyt mitään. Syynä oli epäusko realistisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Ei isolle yhtiölle kuitenkaan mitään voisi, ajateltiin.
”Eihän ole kevyttä eikä helppoa olla kansalaisvaikuttaja. Se on kuin toinen työ, josta ei makseta. Tunteja ei pysty edes laskemaan. Mutta en voi ymmärtää, miten luonnonsuojelualueelle voisi perustaa kaivoksen. Tuli kaivosta tai ei, saan rauhan, kun olen tehnyt parhaimpani.”
Nyt kymmenen vuoden työn jälkeen hallitusohjelmassa seisoo, että malmin etsintää luonnonsuojelualueilla tarkastellaan uudestaan. Vihreät haluavat kieltää sen. Lisäksi ympäristöjärjestöt ovat tukena. Kaivoksesta ei ole vielä päätetty.
”Alkaa olla valtavirtaa tämä minun aloittama keskustelu”, Karppinen tuumaa.
Sodankylästä on peräisin monta politiikassa hyödyllistä taitoa. Koska kylällä oli vähän lapsia, hän oppi toimimaan yksin ja aikuisten kanssa jo lapsena.
”Ehkä siksi olen luonteva itseäni vanhempien ihmisten kanssa”, Karppinen miettii.
Koti on parikymmentä kilometriä kirkonkylältä. Luonnossa liikutaan paljon ja siihen liittyy aina tavoite.
”Piti aina olla sanko matkassa, tuoda marjoja tai hirvi olla nurin. Meillä ei erityisen hyvällä katsottu tyhjänkävelyä luonnossa. Hankin metsästyskortin ja karhun kaatoluvan kymmenvuotiaana."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
