Näillä suomalaisille tutuilla emaliastioilla oli aikanaan kysyntää jopa Amerikassa – nyt niitä metsästetään kirppiksiltä

Kuva: Kari Salonen

Emaliastiat tuovat silmänruokaa keittiöön ja ruokapöytään. Värikkäät emaliastiat ovat hinnoissaan kirpputoreilla, mutta moni niitä silti etsii. Hyväkuntoinen Finel on löytö.

Moni muistaa emaloidut suuret kattilat ja ämpärit, joissa oli puinen kädensija. Niitä valmisti Wärtsilä, joka oli laajentunut yritysostoilla suureksi monialayritykseksi. Sen moniin toimialoihin kuului yhtä lailla konepaja- ja telakkateollisuutta kuin myös kulutustavaroita.

Wärtsilä osti Arabian posliinitehtaan vuonna 1947 ja Nuutajärven lasitehtaan vuonna 1950. Kone- ja Siltarakennus Oy oli yksi aiemmin, jo 1930-luvun lopulla ostetuista yrityksistä, ja juuri se toi emalinvalmistuksen Wärtsilään. Ämpäreitä ja kattiloita alettiin kutsua nimellä Wärtsilän Konesilta-emalit. Väreinä oli harmaa, valkoinen, luu, sininen ja kolibri. Näistä liukuvärjätty punakeltainen ”koli” oli väriyhdistelmä, joka on unohtumattomasti painunut suomalaisten näkömuistiin.

Emali oli tuttu kylpyammeiden pinnoitteesta, pesuvälineistä ja olihan pottakin emalia. Paljon emalia tuli Suomeen myös ulkomailta. 1950-luvulta alkaen emalinen pesuvati tuli äitiyspakkauksessa jokaiseen lapsiperheeseen.

Suunnittelijat Kaj Franckin ja Antti Nurmesniemen johdolla löysivät emalin materiaalikseen 1950-luvulla, jolloin arkisille kattiloille, kulhoille ja pannuille annettiin uusi moderni muoto. Samalla ne löysivät tiensä keittiöihin, ruuanvalmistukseen ja tarjoiluun. Emali oli kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen materiaali.

Funktionalismin aatteet vaikuttivat emaliesineiden suosioon ja samat yksinkertaiset astiat kelpasivat arjen lisäksi nyt myös juhlapöytään.

1960-luvulla Wärtsilän mainonnassa korostettiin emaliastioiden värikkyyttä. Emaliastiat olivat aluksi koristelemattomia, mutta väreiltään herkullisen pirteitä, kirkasta punaista, turkoosia, keltaista, lehmuksenkukkaa. Vientiä oli Amerikan markkinoille saakka, mutta Konesilta-tuotemerkki koettiin nimenä vaikeaksi kansainvälisille markkinoille, josta haluttiin isompaa jalansijaa. 1960-luvulla Wärtsilän emalituotteille luotiin uusi tuotemerkki, Finel.

Finel-emalia valmistettiin Helsingin tehtaalla Hakaniemessä. Tuotemerkin alle siirrettiin myös 1950-luvulla suunniteltuja tuotteita.

Keramiikan koristelusta tutun siirtokuvatekniikan myötä emalituotteet saivat jälleen uusia käyttäjiä. Ensimmäinen koriste oli Raija Uosikkisen 1961 suunnittelema Hilkka. Sitä seurasi monta suosittua sarjaa: Vegeta, Neptun, Kesti, Kirsikka, Kehäkukka, Tatti sekä lukuisia muita.

Uusi Wärtsilän emalitehdas rakennettiin Järvenpäähän. Tehtaan valmistuttua 1972 tuotemerkki muutettiin Arabia Emaliksi ja samalla tavoin Nuutajärven lasitehtaan lasia alettiin markkinoida Arabia-lasina. Finel-tuotemerkki jäi emaliesineistä pois.

Wärtsilä myi Järvenpään emalitehtaan Hackmanille 1984. Valmistus jatkui Järvenpäässä, mutta logot ja leimat vaihtuivat Hackman-muotoon.

Lähde: Leppänen, Helena: Keräilijän aarteet. Iloista emalia. WSOY 2015

• Wärtsilä osti emalituotteita valmistavan Kone- ja Siltarakennus Oy:n 1930-luvun lopulla. Emalituotteiden valmistus jatkui Wärtsilässä tuotenimellä Wärtsilä Konesilta.
• 1950-luvulla terästekniikka kehittyi ja esinemuotoja voitiin modernisoida, yksinkertaistaa ja keventää. Ensimmäisiä moderneja astiamuotoja suunnitteli Kaj Franck.
• Finel-tuotemerkki luotiin Wärtsilän emalituotteille 1960-luvun puolivälissä. Tuotemerkin alle siirrettiin myös 1950-luvulla suunniteltuja tuotteita.
• Wärtsilä ryhtyi rakentamaan emalointitehdasta Järvenpäähän. Se otettiin käyttöön tammikuussa 1972. Samalla emalituotteiden tuotemerkiksi tuli Arabia Emali. Finel-tuotemerkki jäi pois.
• Marjojen keittämistä varten ovat sisäpuoleltaan harmaa-marmoroidut kattilat. Valkoinen sisäpuoli sopii muuhun keittämiseen.
• Finel-emalituotteita ovat suunnitelleet muun muassa Kaj Franck, Saara Hopea, Heikki Orvola, Seppo Mallat, Harry Moilanen ja Antti Nurmesniemi.
• Koristesuunnittelijoita ovat olleet esimerkiksi Esteri Tomula, Raija Uosikkinen, Gunvor Olin-Grönqvist ja Ulla Procopé.
• Emalipinta ei pidä voimakkaasta hankaamisesta. Ihmesienet ja karhunkielet vievät emalilta kiillon. Pinttymät emalin pinnasta voivat lähteä liottamalla: noin desilitra ruokasoodaa kattilaan ja päälle kuumaa vettä.