Uudet postimerkit vuodenajoista ovat Kantrin graafikon käsialaa
Posti julkisti syyskuussa ja joulukuussa ilmestyvät postimerkit.
Stiina Hovi haluaa muistuttaa vuodenaikamerkeillään suomalaisen luonnon ainutlaatuisuudesta. Kuva: Stiina HoviSyyskuun 6. päivä postimerkeissä ilahduttavat vaikuttavat luontokuvat, tutut kaupunkipuistonäkymät ja Jasmin Anoschkinin omalaatuiset veistokset. Joulukuun 3. päivän postimerkeissä ollaan Linnan juhlien tunnelmissa ja Rudolf Koivun satumaailmassa.
Kantrin ja MT:n graafikko Stiina Hovi on nyt suunnitellut jo toisen postimerkkisarjansa. 100 merkin rullissa saatavissa merkeissä on neljä erilaista vuodenaikaan perustuvaa merkkiä.
"Neljä eri vuodenaikaa on suomalaisen luonnon rikkaus. Ilmastonmuutoksen myötä niiden rajat muuttuvat yhä häilyvämmiksi", Hovi kuvailee.
"Toivon, että nämä postimerkit osaltaan muistuttavat ihmisiä siitä, että meillä on ainutlaatuinen luonto, jota täytyy jokaisen osaltaan suojella", Hovi sanoo.
Neljä vuodenaikaa julkaistaan 6. syyskuuta. Hovin aikaisemmin suunnittelema postimerkkisarja esitteli sekin Suomen luontoa ja oli tarkoitettu Suomesta ulkomaille lähetettävään postiin.
Samana päivä syyskuussa julkaistaan myös Timo Mänttärin Turun, Porvoon ja Hämeenlinnan kaupunkipuistoja esittelevät postimerkit, samoin kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin teoksia kuvaavat, Paula Salvianderin suunnittelemat ikimerkit.
Suomen itsenäisyyspäivän tunnelmia on koottu Anssi Kähärän Linnan juhlat -postimerkkeihin. Merkeissä muun muassa kätellään, tanssitaan ja sovitetaan juhla-asua. Nämä merkit ilmestyvät 3. joulukuuta.
Varsinaisissa joulumerkeissä taas nähdään rakastettuja Rudolf Koivun (1890-1946) kuvituksia. Taidemaalari tuli tunnetuksi lastenkirjoistaan, ja hän on kuvittanut myös lukuisia joulukortteja.
H. C. Andersenin sadun Lumikuningatar nähdään ulkomaan ikimerkissä ja postikorteista tutut tonttuhahmot kuvittavat kotimaan ikimerkkiä ja joulun ikimerkkiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

