Poliisi: Hämäläinen naapurisopu herättää ihmetystä – rikosilmoituksia ilmeilystä, lumitöistä ja sahauksesta aamukahdeksalta
"On pitänyt toimia sovittelijan roolissa aikuisten riidoissa, joista osa muistuttaa enemmän päiväkotilasten kiukuttelua kuin esitutkintaa edellyttävää tapahtumaa."
Mökkiläisten naapurisopu ei rikosilmoitusten johdosta yleensä parane, vaan parasta olisi yrittää löytää yhteinen sävel. Kuvan mökki ei liity tapauksiin. Kuva: Satu LehtonenHämeen poliisilaitos ottaa facebook -päivityksessään kantaa alueella tänä kesänä leimahtaneisiin naapuririitoihin. "Hämäläistä naapurisopua"-otsikolla julkaistu kirjoitus paljastaa kiistojen kiehuvan erityisesti Heinolassa.
"Poliisissa asia on herättänyt ihmetystä, ja ajoittain turhautumistakin, kun on pitänyt toimia sovittelijan roolissa aikuisten riidoissa, joista osa muistuttaa enemmän päiväkotilasten kiukuttelua kuin esitutkintaa edellyttävää tapahtumaa."
Riitoja on riittänyt laidasta laitaan. Viime viikolla yhteen ottivat puiden soveliaasta sahausajankohdasta eri mieltä olleet mökkinaapurit.
"Aamuvirkku moottorisahamies aloitti mökillään puiden sahauksen kello kahdeksan. Sahurin aamuäreä naapuri oli sahauksen ajankohdasta järkyttynyt; heräsi mökillään ja paineli naapurinsa tontille, tempaisi sahurin korvilta radiolla varustetut kuulosuojaimet pois, viskasi ne metsään ja tiedusteli kovaan ääneen sahurilta, tietääkö tämä mitä kello on ja vaati samalla sahauksen välitöntä lopettamista", päivityksessä kerrotaan.
"Tapahtuman seurauksena sahurin kuulosuojaimista hajosi radio ja sahuri teki tutkintapyynnön poliisille. Poliisi tutkii asiaa lievänä vahingontekona."
Hiirien myrkyttämisestä syntyneitä riitoja on kuluvalta kesältä kaksi. Molemmissa tapauksissa naapureilla on ollut poikkeava käsitys hiirien myrkyttämisen tarpeesta omalla terassillaan.
Kaksi on kertynyt myös kasvien myrkyttämisepäilyjä.
"Kasvien kuolemiin liittyy omistajien mukaan jollain alatyylisellä adjektiivilla kuvailtavan luonteen omaava naapuri."
Myös tienhoitokunnassa on kuohunut.
"Kaupungissa vakituisesti asuvan kesäasukkaan liittyminen mökkitiensä tienhoitokuntaan on myös takuuvarma keino päästä maalla asuvien, kaupunkilaisen mielestä "mitään ymmärtämättömien" henkilöiden kanssa riitoihin", poliisi kuvailee.
"Tiekunnan vuosikokous on mitä erinomaisin paikka korostaa, että aurinko kiertää juuri tätä nimenomaista kesäasukasta. Kun kokous saadaan sopivasti sekaisin omilla näkemyksillä, ja joku erehtyy siellä haistattelemaan tuolle auringonottajalle, niin seurauksena on poliisille tutkintapyyntö kunnianloukkauksesta."
Tapaus tietää poliisille runsaasti paperitöitä ja vähintään syyttämättäjättämispäätösten perustelua.
"Kokonaan oma lukunsa ovat jo vuosikausia naapureidensa kanssa riidelleet henkilöt, joiden kinat jatkuvat kesästä toiseen. Heinolan kyseenalaisena ennätyksenä on perhe, joka on tehnyt naapuristaan viimeisen neljän vuoden aikana noin 70 rikosilmoitusta."
"Ilmoituksissaan perhe epäilee naapurinsa vainoavan heitä, koska tämä viheltelee naapurin rouvan nähdessään, ilveilee, pyörittää sormeaan ohimonsa ympärillä, seuraa autollaan tai muuten vain lähtee autollaan juuri silloin kuin tuo perhekin. Tätäkin asiaa poliisi on yrittänyt sovitella monia kertoja, valitettavasti tuloksetta."
Myös poliisi saa riidoissa yleensä osansa. Eräs mies tehtaili ilmoituksia esimerkiksi väärin tehdyistä lumitöistä.
"Heinolalainen mies on monet kerrat ollut poliisin kanssa eri mieltä ilmoittamiensa asioiden tutkimisen tarpeellisuudesta. Kaikkia hänen poliisille ilmoittamiaan asioita ei ole saatettu tutkintaan, ja kaiketi tähän liittyvän eriävän näkemyksensä vuoksi mies lähetti palautteenaan paketillisen hamekangasta päätöksen tehneelle miespuoliselle poliisille."
Palautteenantotekniikka oli käytössä jo toista kertaa.
"Mainittakoon, että paketit saaneet poliisit eivät kokeneet hamekankaan vastaanottoa rikostutkintaa vaativana kunnianloukkauksena, joten niistä ei kirjattu rikosilmoituksia."
Sopu olisi kaikkien etu, Hämeen poliisilaitos korostaa.
"Hyvin harvoin naapurisopu paranee poliisin suorittaman rikostutkinnan ja mahdollisen käräjäkäsittelyn jälkeen. Monesti asiat kääntyvät parhain päin yksinkertaisesti vilpittömällä anteeksipyynnöllä ja käden tarjoamisella sekä naapurin turhan ärsyttämisen lopettamisella."
Päivityksestä uutisoi ensin Hämeen Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
