Juomavettä voi hakea lähteestä Jyväskylässä – kaupunki ylläpitää kahta lähdettä ja tarkkailee niiden laatua
Kahden lähteen veden mikrobiologisia arvoja tarkkaillaan parin kuukauden välein.
Jari Kulmala (kuvassa vasemmalla) käyttää Haukkalan lähteen vettä päivittäin ja Jyväskylän kaupungin puistomestari Jari Moilanenkin säännöllisesti. Kuva: Petteri KivimäkiJyväskylässä on kaksi kaupungin ylläpitämää lähdettä, Haukkalan ja Kaunisharjun lähteet, joiden vedenlaatua tarkkaillaan säännöllisesti.
Tiettävästi muut Suomen kunnat tai kaupungit eivät ylläpidä lähteitä, kertoo Jyväskylän kaupungin puistomestari Jari Moilanen.
”Esimerkiksi Haukkalan lähteen vedensaanti haluttiin valjastaa kadun varteen helposti saataville. Lähteen vedenottopaikan rakensivat vuonna 1982 rotarit”, Moilanen kertoo.
Jyväskylän ja entisen Jyväskylän maalaiskunnan alueella oli vuoteen 2012 saakka käytössä 13 kaupungin ylläpitämää lähdettä.
”Silloin tehtiin päätös, että vain Haukkala ja Kaunisharju jätetään kaupungin ylläpitäminä käyttöön, koska niissä veden laatua säännöllisesti tarkkaillaan. Muut lähteet olivat betonirakenteilla rengastettuja metsälähteitä, jotka luonnonmukaistettiin”, Moilanen kertoo.
Lähteiden veden mikrobiologisia arvoja tarkkaillaan kahden kuukauden välein.
Haukkalan lähde oli käyttökiellossa elokuun toiselta viikolta syyskuun alkuun, kun raja-arvot ylittyivät.
”Arvioin, että runsaat sateet vaikuttivat veden laatuun, kun sadevesi imeytyi lähteen vierestä maahan. Nyt lähde on jälleen avattu käyttöön”, puistomestari sanoo.
Viimeksi kyseinen lähde oli käyttökiellossa viitisen vuotta sitten.
Jyväskylän kaupungin ylläpitämät lähteet ovat suosittuja vedenottopaikkoja paikallisten ihmisten keskuudessa.
”Kun tässä Haukkalan lähteellä oli yhteen aikaan kävijälaskuri, tunneittain rekisteröitiin kymmeniä vierailuita. Sanoisin, ettei lähteen suosio ole ainakaan ollut hiipumaan päin, päinvastoin”, Moilanen sanoo.
Suoraan lähteestä juotu vesi on kylmää ja raikasta. Terveysvaikutuksiinkin uskotaan, vaikkei niistä ole selkeää tieteellistä näyttöä. Monet lähdevettä säännöllisesti kotiin kantavat pitävät sitä vesijohtovettä paremman makuisena.
Niin myös jyväskyläläinen Jari Kulmala, joka saapuu paikalle vesisäiliöiden kanssa.
”Haen kaiken juomaveteni lähteestä”, hän kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
