Gaij Tereschatoff on lasinpuhaltaja jo viidennessä polvessa. Kuva: Hanna Koikkalainen
Katso videolta miten lasinpuhaltajamestari Gaij Tereschatoff taikoo lasimassasta maitokannun – kuumaa lasia voi leikata jopa saksilla
Lasinpuhaltajamestari Gaij Tereschatoffin teoksista yksikään ei ole täysin samanlainen toisen kanssa. Hän kuitenkin uskoo pienten eroavaisuuksien vain korostavan teosten ainutlaatuisuutta.
Uunissa lasi on 1150 asteista. Kuva: Hanna KoikkalainenPuumalan kuuluisan sillan kupeessa sijaitsevassa pienessä lasinpuhaltamossa on uuni kuumana vuoden jokaisena päivänä. Lasinpuhaltajamestari Gaij Tereschatoffia voi hyvillä mielin sanoa yhdeksi alan konkareista: kesäkuussa 76-vuotiaalle Tereschatoffille tuli täyteen 61 vuotta lasinpuhallusta.
Suvun historia taiteenlajin parissa ulottuu vielä huomattavasti pitemmälle: jo Tereschatoffin isoisän isoisä toimi työnjohtajana herttua Obolenskin kristallihiomossa Venäjällä 1800-luvulla. Lasinpuhallusperinne on jatkunut siitä lähtien aina Gaijhin ja hänen poikaansa Rennyyn saakka.
Tereschatoffin ura alkoi Riihimäen lasissa vuonna 1961, jonne hän suuntasi suoraan koulun penkiltä. Puhaltamaan nuorella oppipojalla ei alkuun ollut mitään asiaa. Ensiksi tiedossa oli erilaisia ”hanttihommia”, kuten muottien pitämistä paikoillaan. Palkkaa työstä sai markan verran tunnilta, mikä riitti juuri ja juuri tupakka-askiin.
”Sitten kun verstas oli ruokatunnilla, niin sitä lasintekoa pääsi kokeilemaan. Sitä sanottiin söhläämiseksi.”
Kykyjen mukaan oppipojille aletaan antaa yhä vaativampia ja vaativampia tehtäviä.
”Ensiksi saattoi päästä uunista lasimassaa noutavaksi ”postipojaksi”, sitten vanhemmaksi postipojaksi, nuoremmaksi lasinpuhaltajaksi, vanhemmaksi lasinpuhaltajaksi ja sitten vasta mestariksi.”
Tereschatoff itse nousi lasinpuhaltajamestariksi jo 24-vuotiaana, poikkeuksellisen nuorena. Tosin suvusta löytyy myös yksi 14-vuotiaana saman tittelin saanut, hän toteaa vaatimattomasti.
Märällä puukauhalla kuumaa lasia muotoillaan haluttuun muotoon. Kuva: Hanna KoikkalainenTyöt Riihimäen lasissa päättyivät vuonna 1976, kun lasinpuhaltaminen lopetettiin tehtaalla. Seuraavana vuonna Tereschatoff perusti serkkujensa kanssa lasinpuhaltamon Pertunmaalle. Yritys toimi aina vuoteen 2000 saakka, jolloin Tereschatoff perusti puolestaan poikansa kanssa Lasiruusu 2000 -nimisen yrityksen. Vuonna 2008 muuttuneiden tielinjausten myötä kiristynyt kilpailu pakotti kaksikon etsimään Lasiruusulle uuden kodin. Sellainen löytyi Puumalasta, suoraan kunnan sillan alla sijaitsevan entisen meijerin tiloista.
”Etsittiin sellainen paikka, missä tielinjaukset eivät kovin äkkiä muutu.”
Puhaltamalla kuuman lasin sisälle syntyy ilmakupla. Kuva: Hanna KoikkalainenLasinpuhallus on monivaiheinen ja maallikon silmään monimutkainen prosessi.
Ensiksi lasiuunista otetaan puhalluspillin päähän pieni pallo sulaa lasia, jota sanotaan ”postiksi”. Puhallusputkea pitkin sulaan lasimassaan puhalletaan ilmaa, jolloin se paisuu ja sen sisälle muodostuu ontelo. Postin päälle aletaan keräämään lasia sen verran kuin tuotteen valmistaminen vaatii. Lasi muovataan eri tekniikoin haluttuun muotoon, jonka jälkeen valmis tuote laitetaan lasiuuniin ”jäähtymään”. Näin lasi viilenee samanaikaisesti sekä sisältä että pinnalta, eikä räjähdä ostajan käsiin.
Tereschatoffin mukaan ammatti ei sinänsä ole muuttunut vuosisatoihin, työvälineet ovat vain koneellistuneet. Esimerkiksi uunit lämmitettiin vielä Riihimäen lasissa häkäkaasulla.
”Häkänpöntössä poltettiin koivunhalkoja, ja syntynyt häkäkaasu johdettiin uuniin. Uuni oli koko ajan päällä, vuoroissa oli erikseen kaasumies, jonka tehtävänä oli heittää pönttöön halkoja.”
Oikeassa lämpötilassa lasia on mahdollista leikata myös saksilla. Terävät reunat lähtevät uunissa käyttämällä. Kuva: Hanna KoikkalainenKoska lasi alkaa jähmettyä heti uunista päästyään, vaaditaan puhaltajalta nopeita liikkeitä. Jäähtymisnopeus on Tereschatoffin mukaan suoraan verrannainen lasimassan määrään.
”Pienet jutut jäähtyvät todella nopeasti. Jos massaa on jo puoli kiloa, niin sitä saa jo aika kauan tehdä.”
Puhaltajan onneksi lasimassaa voi lämmittää uunissa aina uudestaan. Vaativampi urakka voi vaatia useammankin lämmityskerran, ennen kuin haluttuun lopputulokseen päästään.
Työn parissa pitää olla tarkkana, sillä sulatettu lasi on lämpötilaltaan noin tuhatasteista. Tereschatoff on itse välttynyt työurallaan isommilta haavereilta. Vaarallisuudestaan huolimatta lasi on raaka-aineena suhteellisen anteeksiantava esimerkiksi metalliin verrattuna.
”Kuuma lasi jos tippuu lattialle, niin se jää siihen kuin lehmän läjä. Metalli taas roiskuisi joka puolelle.”
Kuuma lasi ei myöskään tartu ihoon kiinni metallin tapaan.
Kahvan tekemisessä pitää olla ripeäliikkeinen, sillä pieni lasimassa jäähtyy nopeasti. Kuva: Hanna KoikkalainenKoska lasinpuhaltaminen tapahtuu verstaalla ilman muottia, eroavat kaikki Tereschatoffin tuotokset toisistaan. Jonkin kannun korva voi olla hiukan toista kaarevampi, toisen koristelinnun nokka aavistuksen verran muita pitempi.
Lasimestarin mielestä pienet epäkohdat ja eroavaisuudet kuitenkin vain luovat persoonallisuutta tuotteisiin.
”Ihmisethän pitää sitä uniikkina, ja oikein etsivät tuotteiden joukosta niitä jotka eroavat muista. Sitä ihmiset hakevat tallaisista pienistä verstaista: käsityöleimaisuutta.”
Toisaalta tuotteiden omaleimaisuuden takia Tereschatoff ei myy tuotteitaan nettikaupan kautta.
”Jos laitan jostain sorsasta kuvan nettiin, niin en pysty tekemään täysin samanlaista sorsaa kuin siinä kuvassa on. Jokaisesta esineestä pitäisi erikseen ottaa kuva, mikä olisi jo aika vaivanloista.”
Nettikaupalle ei toisaalta ole ollut myöskään tarvetta. Yrityksen toiminnan kannalta myyntiä riittää itse myymälässä riittävästi.
”Jos menee liikaa tavaraa, niin sitten on hinnankorotuksen paikka. Jos menee liian vähän, niin sitten voi tasapainoittaa tarjouksilla. Kaikki kyllä menee, mitä tämänikäinen vanha ukko kerkeää tekemään”, Tereschatoff toteaa hymyillen.
Puukauhoja on varastossa moneen eri tilanteeseen. Kuva: Hanna KoikkalainenLasiruusun tiloissa Tereschatoffin työskentely pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä, sillä verstaaseen aukeaa myymälän tiloista suuri ikkuna. Yleisö kokoontuukin etenkin kesäkuukausina seuraamaan mestaria työssään.
”Eilenkin kolme lasta katseli varmaan koko päivän puhaltamista ikkunan takana, ja huikkasivat lähtiessään että ’nähdään huomenna’.”
Niin kuin monet muutkin Puumalan yritykset, Lasiruusu tekee suurimman osan kaupoistaan kesällä. Talvella kylä hiljentyy, jolloin Tereschatoffille jää enemmän aikaa varastojen täydentämiseen. Tuotteita pitääkin tehdä roimasti varastoon, sillä kesän aikana yhden miehen puhallustahti ei riitä vastaamaan kasvavaan kysyntään.
Talvi on sopivaa aikaa myös uusien tuotteiden suunnitteluun, sillä niiden harjoittelu vaatii mestariltakin aikaa.
”Ei ole kiva jos joku kyselee vieressä jatkuvasti ’mitäs siitä tulee’, jos ei vielä itsekään tiedä”, Tereschatoff naureskelee.
Suuren osan ideoistaan Tereschatoff ammentaa luonnosta. Sinne hän myös ojentaa kunnian teoksistaan.
”En ollenkaan väitä, että olisin itse suunnitellut jonkun sorsan, kurjen tai silkkiuikun. Nehän ovat jo olemassa. Luonnosta ideoita saa ammennettua vaikka kuinka paljon.”
Gaij Tereschatoff ammentaa ideoita teoksiinsa luonnosta. Lasista voi tehdä vaikkapa silkkiuikun. Kuva: Hanna KoikkalainenKuka?
Lasinpuhaltajamestari Gaij Tereschatoff.
Syntynyt Helsingissä.
Lasinpuhaltaja jo viidennessä polvessa.
Ensimmäinen työpaikka alalla oli Riihimäen lasi vuonna 1961.
Perusti vuonna 2000 poikansa kanssa lasituotteita valmistavan Lasiruusu Oy:n, joka toimii nykyisin Puumalassa.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.
Harrastuksiin kuuluu kalastus, marjastus ja sienestys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
