KEITTIÖMOKAT Paahdettua uunihansikasta
Virheitä sattuu, paremmissakin piireissä.
Tukholmassa asuvan Peter Niemen tarina todistaa, että eleganteissa juhlissa keittiömokan voi kääntää voitoksi.
”Viime kesänä pidin kutsut ja laitoin päivällistä kahdeksalle hengelle.
Pikkupurtavien ja cocktailien jälkeen olikin aika siirtyä salongista ruokasalin puolelle ja nauttia eturuuaksi laittamaani vesikrassikeittoa sillä aikaa, kun paahtopaisti muhi kaasu-uunissa.
Vähän väliä kävin tarkistamassa paistin kypsymistä vetäen paistin uunista uunihansikkaalla.
Otimme rauhallisesti, kiirehtimättä ja seurasta nauttien, kunnes ruokasalin puolelle alkoi tupruta musta savu. Kiirehdimme juosten keittiöön tarjoilukäytävän (noin 12 metriä pitkä) läpi ja totesimme, että jotain on vialla uunissa.
Niinpä oli, ja syykin selvisi tuota pikaa: olin paistia tarkistaessa jostain merkillisestä syystä epähuomiossa jättänyt uunihansikkaan uuniin. Oli naurussa pitelemistä tuulettaessamme asuntoa.
Luulin jo, että paisti oli pilalla ja syömäkelvoton ja että olisi parasta soittaa vastapäiseen ravintolaan ja tilata take away -annos, mutta totesimme paistin herkulliseksi.
Siitä huolimatta en välttämättä suosittele uunihansikkaalla käristämistä.
Pieni lisäys: jälkiruuaksi olin laittanut vanilja- ja vadelmaparfaitia, mutta humoristisessa mielessä jatkoimme samaa rataa savutellen, eli toisin sanoen flambeerasimme joukolla myös lisäksi crêpes suzette.
Onnistuneet kutsut jatkuivat kello kolmeen saakka aamulla.”
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
