Museoissa tehdään digiloikkaa – virtuaalitodellisuusnäyttelyitä voi katsella jo tällä vuosikymmenellä

Marcus Larsonin öljyväriteos Palava Höyrylaiva on osa Kansallisgalleriaan kuuluvan Sinebrychoffin Taidemuseon kokoelmaa. Sen omistaa Suomen valtio. Kuva: Marcus Larson

Museokäynti omalta kotisohvalta on lähempänä kuin voisi ajatella. Monissa museoissa ympäri maailmaa on jo kokeiltu virtuaalitodellisuutta.

Myös Suomen Kansallismuseossa on tehty virtuaalitodellisuusteknologiaa hyödyntäviä näyttelyitä. Vuonna 2018 museovieraat saattoivat astua sisään R. W. Ekmanin maalauk­seen ”Keisari Aleksanteri II julistaa vuoden 1863 säätyvaltiopäivät avatuiksi”.

Vaikka kokemusta varten pitää vielä toistaiseksi hankkiutua paikan päälle, Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä arvioi, että kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä näyttelyn voi kokea myös virtuaalisesti.

Suomessa museoiden digitalisaation ensimmäinen vaihe alkaa Levän mukaan olla jo hyvässä vaiheessa. Digitalisaatiolla tarkoitetaan museon eri teosten kuten maalausten tai esineiden tallentamista digitaaliseen muotoon.

”Suuri osa museoista on digitoinut kokoelmansa esimerkiksi valokuviksi. Vuoden 2018 lopulla digitoitujen kulttuuri­esineiden kokoelma käsitti 1 571 000 objektia.”

Digitaaliseen muotoon muunnetut kokoelmat on luetteloitu noudattaen kansallista museoiden luettelointiohjetta. Se valmistui 2010-luvun lopulla.

Digitaalisten kokoelmien saattaminen kaiken kansan nähtäville ei vielä onnistu, sillä tarvittavat tietojärjestelmät puuttuvat. Kimmo Levä kertoo, että suurin osa digitoidusta aineistosta on vielä siirtämättä aineistonhallintajärjestelmiin.

”Verkossa julkaistuja digitoituja kulttuuriesineitä on 310 000 kappaletta. Kolme neljäsosaa museoiden digitoimasta aineistosta puuttuu.”

Järjestelmät ovat kalliita ja aineiston siirtäminen niihin vaatii museoiden henkilökunnan työaikaa. Levän mukaan pelkkä hallintajärjestelmä voi maksaa 50 000–100 000 euroa.

Museoliitto julkaisi hiljattain tiedotteen, jossa se arvioi koronaviruksen aiheuttamia lipputulojen menetyksiä ja pyysi valtiolta tukea. Samassa yhteydessä liitto esitti myös hankerahoitusta digitoitujen kokoelmien siirtämiseen eli migraatioon.

”Nyt migraatioon olisi ainakin aikaa”, Levä sanoo.

Kokoelmien siirtäminen verkkoon on hyödyllistä museoille, yleisölle ja kulttuuriperinnön säilyttämiselle yleensä. Yleisön on mahdollista tutustua esimerkiksi Kansallismuseon tai Ateneumin kokoelmiin ilman, että heidän on välttämättä saavuttava paikan päälle. Se tuo Suomen taideaarteet kaikkien saataville. Toisaalta myös pienet kotiseutumuseot voivat hyötyä saavutettavuuden kasvusta.

Kimmo Levä katsoo, että tulevaisuudessa museot voivat kehittää myös verkkonäyttelyiden ansaintalogiikkaa. Tällä hetkellä kaikki sisältö on ilmaista, mutta etenkin virtuaalitodellisuusteknologian myötä verkkonäyttelyihin voidaan kehittää pääsymaksuja.

Lisäksi kokoelmien saavutettavuus lisää myös teoksista saatavan tiedon määrää.

”Tällä hetkellä teostiedot ovat varsin yleisiä ja niissä voidaan luetella esimerkiksi valmistusmateriaali, -tekniikka tai -vuosi. Kun kokoelmat avataan, ihmiset pääsevät kommentoimaan esineitä ja kertomaan, miten niitä käytettiin ja mitä merkityksiä niillä on.”