
Näin peset maton marttojen oppien mukaan – pesuvesiä ei saa kaadella minne tahansa
Kun matot pestään oikein, ympäristöhaitat jäävät mahdollisimman pieneksi ja matot säilyvät hyväkuntoisina.
Räsymattoa kannattaa hangata kuteensuuntaisesti ja pesuaineena käyttää mäntysuopaa. Kuva: Jarno Mela
Näin puhdistuu räsymatto Eurassa. Mattoa pesemässä on Seija Lieri ja taustalla auttamassa Eeva-Maria Jäykkä. Kuva: Jarno Mela
Matot on hyvä jättää kuivumaan niin, että vesi valuu raitojen suuntaan, jotta värit eivät leviä. Kuva: Jarno MelaKesäloma eikä mitään tekemistä? Onko mattojen pesu jäänyt roikkumaan yhtä pahasti kuin käyttämätön pyykkinaru tuulessa?
Mattojen pesuun on useita vaihtoehtoja riippuen pesutyylistä ja matosta. Useimpien räsymattojen pesu hoituu helposti itsekin.
Jos räsymattoja haluaa itse pestä ulkona, kesä on siihen parasta aikaa. Räsymattojen pesu omassa pihassa tai matonpesupaikalla kuuluukin monen suomalaisen kesään.
"Raikkaassa kesätuulessa matto myös kuivuu helposti. Loppukesästä kuivuminen voi olla hieman vaikeampaa, kun on kosteaa ja yökastetta", kertoo Marttaliiton neuvonnanjohtaja Teija Jerkku.
Onko mattojen peseminen omin voimin vähentynyt? Jerkun mukaan yleisiä matonpesupaikkoja käytetään edelleen aktiivisesti.
Myös Helsingin kaupungin mukaan kaupungin ylläpitämät matonpesupaikat ovat aktiivisessa käytössä.
Mattojen materiaalit ovat muuttuneet, eikä niitä ei voi aina itse pestä. Tämä saattaa osaltaan lisätä mattojen pesettämistä pesuloissa.
Jerkku uskoo, että matonpesutaito ei siirry sukupolvelta seuraavalle enää yhtä usein kuin ennen.
"Kannustan kyllä senkin taidon nuoremmille opettamaan ja kertomaan, miksi mattoja on hyvä joskus pestä tai pesettää."
Mattoja voi pestä yleisillä matonpesupaikoilla tai järjestää oman pesupaikan. Kuntien matonpesupaikkojen etu on siinä, että niillä jätevesihuolto on järjestetty ja rakenteet mattojen pesua varten ovat valmiina ja toimivia.
Ympäristösyistä mattojen pesua ei voi tehdä suoraan vesistöissä.
"Ympäristön ja vesistön suojelun takia mattoja ei saisi pestä suoraan laiturilla. Pesupaikka kannattaa järjestää vaikka mökin pihalla niin, että vedet valuvat vaikka nurmikolle", Jerkku muistuttaa.
Myös pesuaineen valinnalla on merkitystä ympäristölle. Jerkku suosittelee mattojen pesuun nestemäistä mäntysuopaa.
"Pesuaineet vaikuttavat sekä ympäristöön että vesistöihin. Pienikin määrä pesuainetta on vesistölle ylimääräinen rasitus. Siksi ei tosiaan kannata valuttaa pesuvesiä suoraan järveen tai mereen."
Mäntysuopaliuoksen typpi- ja fosforipitoisuudet vastaavat mekaanisesti puhdistettua kunnallista jätevettä.
Suomen ympäristökeskuksen Antti Räikkeen mukaan matonpesuvesien rehevöittävät vaikutukset eivät nouse esille suurissa vesistöissä ja merialueilla.
Pienissä lammissa ja järvissä rehevöittävä vaikutus korostuu helpommin.
Martoilla on omat niksit ja neuvonsa, miten matot voi pestä siten, että ne säilyvät mahdollisimman hyväkuntoisina ja niiden värit pysyvät kirkkaina.
Matot tulisi ennen pesua imuroida tai ravistella. Pesuaineeksi soveltuu parhaiten mäntysuopa tai neutraali käsiastianpesuaine.
Harjaaminen on paras tehdä kuteensuuntaisesti ja matto täytyy huuhdella hyvin.
Matto kannattaa kuivattaa siten, että vesi valuu raitojen pitkin, jotta värit eivät leviä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
