Ebban tarina jatkuu ja tarjoaa vertaistukea muillekin esiteineille
Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba. 110 sivua. Otava.Ebban isä tulee Saksasta uuden perheensä kanssa lomalle Suomeen. Se on Ebbasta jännittävää, sillä yleensä hänen elämänsä on jakautunut kahteen osaan isän ja äidin asuessa eri maissa. Nyt he kaikki pääsisivät samaan ruokapöytään.
On Ebballa toki paljon muutakin mielessään. Ystävyyssuhteissa on ollut pieniä ryppyjä, ja sitten kuukautisetkin alkavat kaikkein kamalimmalla hetkellä! Isän uusi puoliso Jolanka tosin tuntuu tässä tilanteessa tajuavan Ebbaa ensimmäistä kertaa kunnolla.
Riikka Ala-Harjan Kahden perheen Ebba -kirja on kuvaus uusioperheen koukeroista ja murrosiän kynnyksellä keikkumisesta. Kirja jatkaa tarinaa, joka alkoi viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Kahden maan Ebba. Teos ylsi lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian finaaliin.
Sarjan itsenäinen jatko-osa on lämminhenkinen tarina nuoruuden epävarmuuksista ja noloudesta. Samalla se saattaa antaa monelle nuorelle lukijalle vertaistukea ja tietoakin. Lopultahan kuukautisia on ihan turha pelätä tai hävetä, kyseessä on ihan tavallinen juttu. Mistä ihmeestä tämä kuiskuttelun ilmapiiri edes kumpuaa?
Kahden perheen Ebba on sidottu vahvasti nykyhetkeen, sillä Ebba käyttää Snapchat-sovellusta viestitellessään kavereilleen. Ehkä tällaisella valinnalla on haluttu puhutella nuoria lukijoita, mutta valitettavasti se saa kirjan haiskahtamaan nopeasti eltaantuneelta.
Se on sääli, sillä siinä missä sovellukset unohtuvat nopeasti, esiteinien kipuilut eivät katoa koskaan tästä maailmasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

