Kirjailija Johanna Valkaman mukaan huumori ja sitkeys ovat suomalaisten menestyksen salaisuus

Hevoset ja kirjoittaminen ovat kulkeneet Johanna Valkaman elämässä rinnan, eikä kummallakaan kuulemma rikastu. Kuva: Sanne Katainen

Kirjoittaminen ja hevoset ovat kuuluneet Johanna Valkaman elämään alakoululaisesta asti. Päiväkirjan pito muuttui aikanaan blogiksi, kun hän opiskeluvuosina valmensi omaa ravuriaan.

”Se oli blogien kulta-aikaa. Kirjoitin omaksi iloksi, ja se kiinnosti vain sitä kourallista, joilla oli sama mielenkiinnon kohde eli hevonen. Bloginpito oli silloin hyvin erilaista kuin nyt, kun kaikkeen koetetaan saada kaupallista otetta.”

Kirjoittaminen on merkinnyt Valkamalle aina ajattelemista. Niinpä kun elämäntilanne muuttui eikä valmennusaiheinen blogi edennyt oman ja hevosen raskauksien aikana, hän kaipasi uudenlaista kirjoittamista.

”Kirjan kirjoittaminen oli ollut kaukainen haave. Vähän kuin maailmanympärysmatka on joillekin, vaikka sitä olekaan helppo toteuttaa”, hän vertaa.

Ensimmäisen rauta-aikaan liittyvän tarinan aihio oli muhinut jo pöytälaatikossa. Odotusaikana siitä muotoutui ensimmäinen käsikirjoitus, jonka hän lähetti muutama päivä ennen laskettua aikaa kustantajille.

Esikoisen ollessa pari kuukautta vanha sähköposti toi iloisen yllätyksen. Romaani voitaisiin julkaista, mutta se vaati vielä työstöä.

Vuoden 2016 esikoisromaanin jälkeen teoksia on ilmestynyt tasaisesti vuosittain. Maaliskuussa päivän valon saa toisen historiallisen romaanisarjan päättävä teos.

Tahti on huikea. Miten palkkatyössä käyvältä, kahden koululaisen äidiltä ja kolmen hevosen sekä koira- ja kissalauman omistajalta löytyy aikaa ja energiaa kaikkeen?

”Kaikessa olen ollut aika pedantti. Jos jotain teen, teen kunnolla, eikä tarvitse sitten jossitella”, hän kuvaa.

Palkkatyö markkinointiviestinnän ammattilaisena on onneksi suonut joustoa. Esihenkilöt ovat tukeneet kirjoittamista, ja romaanit ovat syntyneet pääosin osaviikkoa tehden.

Julkaisutahdissa jäi yksi vuosi jäi välistä romaanisarjojen vaihtuessa. Se on tarvittu taustatyöhön. Toisen sarjan aiheet ulottuvat renessanssin aikaan 1500–1600-lukujen taitteeseen, jolloin Suomessa koettiin pulavuosia mutta myös kaupan vilkastumista.

Valkamalle historiaan paneutuminen on työn suola. ”

Se on enemmän johtolankojen etsimistä. Kun vastaan tulee uutta tietoa ihmisten elämästä, tulee oivalluksia ja kokee löytämisen iloa.”

Hän on kiertänyt museoita ja muinaismuistopaikkoja sekä tonkinut historiallisia aineistoja väitöskirjoista arkeologisiin löytöihin. Hän on myös vieraillut romaaniensa tapahtumapaikoilla Kanta-Hämeestä Kyrönmaalle, Tukholmaan ja Färsaarille.

Kotikirjasto on paisunut antikvariaattihankinnoista.

Suurella osalla romaanien henkilöitä on historiallinen esikuva, mutta luonnollisesti osa tarinan käänteistä ja keskusteluista on kuviteltua.

Valkaman historiallisissa romaaneissa on hänen mukaansa henkilöiden ja tapahtumien tarkan seurannan ansiosta jopa 80 prosenttia faktaa. Kuva: Sanne Katainen

Siitä Valkama pitää kiinni, että historiaan sijoitettu kuvitteellinen tarina on eheä ja asiat on perusteltu lukijalle. Hänen romaaneistaan kuuluukin varsinkin luonnon ja eläinten tuntemus.

”Luonto ja tunnelma ovat tärkeitä. Lähestyin rauta-aikaa luonnon mystiikan kautta. Tein aikamatkaa, johon voi uppoutua”, hän kuvaa kirjoittamisen alkua.

Suomen rautakaudesta oli kirjoitettu Valkaman mielestä romaaneissa usein niin, että suomalaiset lokeroitiin Euroopan laidalle irralleen kehittymättömiin olosuhteisiin. Hän halusi tuoda rinnalle sen, mitä tapahtui viikinkien aloittamien löytöretkien aikaan muualla pohjolassa.

Vastaavasti toisen romaanisarjan vaiheet nuijasodasta alkaen sijoittuvat aikaan, jolloin renessanssi oli vienyt kulttuuria, tiedettä ja kauppaa huimasti eteenpäin. Lontoossa samaan aikaan kirjoitti William Shakespeare näytelmiään.

”Ajatus köyhistä suomalaisista talonpojista ei ole koko totuus. Kun katsoo esimerkiksi Pohjanmaalla kirkkojen maalauksia, näkee kirkkokansan puvuista, että siellä on myös ollut taidokasta käsityöläisyyttä ja kaupan tuomaa vaurautta.”

Kaupanteko ja neuvottelut ovat ikiaikaista ihmisten yhteydenpitoa. Yrittäjyys ja naisten mahdollisuudet yhteiskunnassa ovat keskiössä varsinkin jälkimmäisessä sarjassa Ilkkalan Susannasta.

Korona ja sota ovat saaneet modernin eurooppalaisen ymmärtämään konkreettisemmin, mitä tarkoittavat todelliset vastoinkäymiset.

”Oman perheen ja lasten kautta olen miettinyt, kuinka nykyihminen tuudittautuu lääkkeisiin. Siitä kumpusi ihmetys pohtia, millaista olisi, jos niitä ei olisi”, kirjailija aprikoi.

Kuume saattoi vielä 1600-luvulla olla tappava. Rutto vei esimerkiksi Tukholman väestöstä suuren osan.

”Ajateltiin, että likaisuus tekee tietyt asiat ja että taudit leviävät ilman mukana. Vaikka ei ole ollut nykytiedettä, ihminen on halunnut selittää asioita.”

Vaikka uskonto ja sääty rajoittivatkin keskiajalla ihmisten mahdollisuuksia, kirjailija uskoo, että arjen selviämisessä on silloinkin tarvittu sitkeyttä ja huumoria.

Vanhoista käräjäkirjoista löytyy jopa tilannekomiikkaa. ”Ei pidä paikkansa, että historia on tylsää. Kyllä elämä on ollut rohkeaa ja rehevää. On menty myrskyjä päin.”

Uusi teknologia on erkaannuttanut ihmistä luonnosta, joka ympäröi myös esi-isiä ja -äitejä.

”Tietyt asiat pysyvät samana. Nykyihminen ei malta istua ja katsella tähtitaivasta tarpeeksi pitkään havaitakseen, että jokin tähti ei muuta paikkaansa”, Valkama harmittelee.

Kahden historiallisen romaanisarjan jälkeen on menossa sulatteluvaihe. Johanna Valkama tekee markkinoinnin töitä täyspäiväisesti.

”Voi olla, että seuraava kirja on jotain muuta kuin historiaa. Sijoittuisiko se tulevaisuuteen? Tai ehkä kirjoitan nuorille?” hän puntaroi.

Hän ei halua polttaa luovuuden kynttilää molemmista päistä. Kirjoittaminen perustuu kuitenkin aina inspiraatioon ja vaatii tutkimusmatkansa aiheen ääreen. Suurin osa romaaneistakin kirjoitetaan nykyisin apurahojen turvin.

Valkama ei ole yksin pohdinnoissaan. Kirjallisuuden koko kenttä on digitalisaation ja nyt myös talouden epävarmuuden vahvistamassa murroksessa, jossa apurahojen saamisen vaikeus on vienyt monelta maton alta. Moni täyspäiväisestikin kirjoittanut miettii nyt tulevaisuuttaan.

”Kirjoittamista kyllä jatkan. Se on elämäntapa.”