Lukiolainen kirjoitti Mikkelissä ennätykselliset 12 laudaturia
Tulos on kaikkien aikojen paras.Mikkelin lukion oppilas on kirjoittanut ennätykselliset 12 laudaturia, kerrotaan ylioppilastutkintolautakunnasta. Tulos on kaikkien aikojen paras. Aiemmin on kirjoitettu kahteen kertaan 11 laudaturia.
Kaisa Vähähyyppä ylioppilastutkintolautakunnasta kertoo, että 12 laudaturin tutkinto on hajautettu ainakin kahteen, todennäköisesti kolmeen kertaan.
Mikkelin lukiossa on noin 700 oppilasta.
Kevään toiseksi paras tulos oli 10 laudaturia.
Tänä vuonna ei ollut kokelaita, jotka olisivat kirjoittaneet erityisen paljon aineita. Viime vuonna yksi kokelas kirjoitti ennätykselliset 16 ainetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

