Koulunumerot jo pääosin päätetty – "Etäopetus paljasti huikeita suorituksia, kun muille ei tarvitse esittää"
Katja Ulmanen palaa mielellään kouluun tapaamaan oppilaat vielä kasvotusten, kun kaksi kuukautta on vetänyt yläkoululaisten liikuntaa keittiön pöydän ääressä istuen.
Katja Ulmanen toivoo tapaavansa vielä kaikki oppilaansa tänä keväänä. "Mahdollisimman normaalilla tavalla turvallisuus huomioon ottaen. Etten ohjaisi vain yhtä luokkaa, mikä kuulostaa pelkältä päivähoidolta." Kuva: Riitta MustonenOpetushallitus on ohjeistanut opettajia tarkasti oppilaiden osaamisen arviointiin. Arvioinnin tulee perustua vuosiluokalle asetettuihin tavoitteisiin, ja oppilasta arvioidaan hänen antamiensa näyttöjen perusteella. Opettajan on kuitenkin otettava huomioon poikkeukselliset olosuhteet.
Porvoon Linnajoen yläkoulun liikunnanopettaja Katja Ulmanen opettaa liikuntaa ja terveystietoa noin 140 seitsemäs–yhdeksäsluokkalaiselle. Hän on tyytyväinen ohjeistukseen. "Arviointi suoritetaan normaalilla tavalla monipuolisiin näyttöihin perustuen", Ulmanen sanoo.
"Koulujen avaaminen näin loppuvaiheessa ei enää vaikuta arviointiin, mutta on kiva päästä tapaamaan oppilaat ja vetää lukuvuotta yhteen."
Ulmanen korostaa, että kolme neljäsosaa lukuvuoden näytöistä oli annettu jo ennen etäkouluun siirtymistä.
Terveystiedon opetus etänä on sujunut Ulmasen mielestä hyvin. Opetus perustuu pitkälti tehtävien tekemiseen.
"On tämä ollut rankempaa sekä opettajille että oppilaille. Teamsissa liveopetus on ollut uutta. Chattikanava on auki koko ajan, mutta aika vähän oppilaat kommentoivat. Saatan tunnin puolivälissä kysyä jotain, johon pitää vastata chatissa ja tunnin lopuksi pitää panna heipat chattiin."
Ulmanen päätti heti alussa, että hän ei pidä terveystiedossa koetta, vaan oppilaat tekevät tehtäviä.
"Esiin on tullut huikeita juttuja. Osa oppilaista on saanut osaamistaan paremmin näkyviin. He pystyvät vaikka mihin, kun ei tarvitse muille esittää mitään, vaan saa tehdä rauhassa."
Toisaalta osaa on joutunut patistelemaan. Ulmasesta on hienoa, että Porvoossa koulunkäynninohjaajat on pidetty töissä, ja he ovat ottaneet yhteyttä niihin, jotka tarvitsevat lisätukea.
Liikuntasuorituksista oppilaat ovat raportoineet lähettämällä videoita, screenshotteja, sportstracker-raportteja ja muita dokumentteja.
"Onhan tämä liikunnanopettajalle vieras tapa tehdä töitä: istua keittiön pöydän ääressä tarkistamassa raportteja ja antamassa palautetta", Ulmanen pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
