Tässä on todellista Kunkkarihuumaa! Viisi ravien ystävää polkee Helsingistä Rovaniemelle
Entisten hevoshoitajien kaveriporukka ei matkaa pelkää. Kahdelle jäsenistä polkupyöräillen tehty ravireissu on jo viides laatuaan.
Polkaisu2018 -ryhmän tunnistaa tien päällä Kuninkuusravien logolla varustetuista ajopaidoista. Kuva on kesäkuiselta yhteislenkiltä, jossa mukana oli neljä viidestä. Kuva: Jani AaproTarkoituksena tässä on yhdistää kaksi hauskaa lajia – pyöräily ja raviurheilu, kertoo helsinkiläinen Marja Hagström.
"Kun on pieniä lapsia, niin ei ole aikaa harrastaa samalla tavalla kuin ennen."
Kuninkuusravit eli Kunkkarit on hevosvuoden tapahtumien ykkönen. Sinne siis suunnataan, vaikka tällä kertaa matka onkin "lähes pelottavan pitkä".
Seurue koostuu viidestä amatööriurheilijasta, kuten Marja ystäväporukkaa kuvaa.
"Hevostausta meillä on kaikilla paitsi Tuomolla. Hevosihmiset ovat aina olleet liikkuvia ja väkisinkin hyväkuntoisia työn vuoksi. Mutta työmatkapyöräilijöitä me lähinnä olemme."
Muut kolme – Päivi, Kirsikka ja Anna – tulivat Marjalle tutuksi aikanaan Vermosta. He työskentelivät muun muassa Antti Teivaisen, Pekka Korven ja Pertti Puikkosen talleilla. Sittemmin Anna lähti Ruotsiin ja on työskennellyt siellä muun muassa MT:n lukijoille tutulla Kari Lähdekorvella sekä toissa viikon TalkKari-tallilla Peter Untersteinerilla.
Nykyisin neljä naista ovat kaikki muun alan töissä ja raveja seurataan ohessa "kuka enemmän, kuka vähän vähemmän".
Kylmiltään ei viikon polkaisulle lähdetä. Ryhmän Facebook-sivu osoittaa, että ajokilometrejä kertyy tasaisesti.
Harjoituksen vuoksi viisikko osallistui keväällä reilun 100 kilometrin mittaiseen Espoon ympäriajoon, joka on joukkuekilpailu.
Marja ja Kirsikka ovat aiempina vuosina ehtineet käydä pyöräillen jo Kuopiossa, Joensuussa ja Turussa Kunkkareita katsomassa.
Viime vuonna ryhmä täydentyi Tuomolla ja tapahtuma oli "liian" lähellä eli Vermossa Espoossa.
"Piti sitten tehdä erillinen lähestymisajo. Kiersimme alle Turun saaristolenkin", Hagström naurahtaa.
Matkalla tuli myös koettua se, mikä on tämänkin matkan suurin haaste.
"Minulta hajosi vanne Nauvossa. Mutta selvittiin ajamalla hiljaa kymmenisen kilometriä Nauvon keskustaan. Siitä menin Turkuun bussilla, jossa kävi hirveä "tsäkä" ja sain uuden vanteen."
Mutta saman tuurin varaan ei voi laskea tuolla pohjoisemmassa, hän lisää.
Ryhmä starttaa pääkaupunkiseudulta lauantaina 21. heinäkuuta ja Rovaniemelle on tarkoitus ehtiä seuraavana perjantaina. Matkaa kertyy reilu 800 kilometriä.
Alla on tuoreeltaan hyvin huolletut cyclocrossi-pyörät: "Niihin pystyy laittamaan vähän painavammat satulalaukut. Mutta ei niihinkään ihan hirveän painavaa kannata lastata", Marja Hagström kertoo.
Mukana on henkilökohtaista ajovarustetta eri säihin sekä varakumit ja paikkaustarpeita. Huoltoautoakaan ei ole: "Kukaan ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi – jostain syystä", huumoria paljon viljelevä porukka on veistellyt.
Päivämatkat vaihtelevat, jottei meno alkaisi puuduttaa. Väliin on vain reilua sataa kilometriä ja pisimmät etapit liikkuvat liki 200 kilometriä.
"Suunnittelimme yöpyvämme kaverien nurkissa tai hotellissa tai motellissa. Telttoja ei kannata ruveta raahaamaan, sekin on kerran kokeiltu."
Sen verran suunnitelmassa on vielä aukkoa, että varsinkin reitin pohjoispäästä vinkit hyvistä majoituspaikoista nelostien läheltä otetaan vastaan.
Reitti noudattaa nelostietä, mutta sitä pyritään välttämään siellä, missä sopiva vaihtoehto vain löytyy. Soratielle ei kuitenkaan käännytä, koska siitä matkanteko hidastuisi liikaa.
Suurimmat riskit liittyvät Marja Hagströmin mukaan vilkkaaseen liikenteeseen.
"Siellä liikkuu paljon rekkaa eikä aina tiedä, millaisia esimerkiksi ovat pientareet. Se jännittää eniten."
Kokemus on osoittanut, että osa autoilijoista ottaa retkipyöräilijät hyvin huomioon. "Mutta aina tulee tilanteita, kun ei pysty väistämään."
Ryhmän valmistautumista ja etenemistä voi seurata Facebookista sivulla: Polkaisu 2018. Mahdolliset majoitusvinkit ja tsemppiviestit voi myös jättää sinne.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
