Äitiyden vaietut tunteet paljastuvat Inka Ikosen kirjassa – omakohtainen tarina loistaa intiimiä inhimillisyyttä
Pohjois-Karjalasta kotoisin olevan toimittaja Inka Ikosen tietokirja tarjoaa vertaistukea ja voimaantumista äideille tiiliskiven koossa.
Inka Ikonen: Sinussa näen minut: Kun lapsen syntymäni aloitti matkan sisimpääni. Kirjapaja. 391 sivua. Kuva: Carolina Husu, koonnut: Valtti Koivunen14.7.202422:00
Toimittaja Inka Ikosen omakohtainen tietokirja Sinussa näen minut: Kun lapsen syntymäni aloitti matkan sisimpääni, on terapiamatka siihen, miten äidiksi tuleminen nostaa pintaan lapsuuden käsittelemättömät traumat.
Lieksasta kotoisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva Ikonen sairastui synnytyksen yhteydessä lapsivesiemboliaan. Kuolleisuus tähän harvinaiseen komplikaatioon vaihtelee 11–80 prosentin välillä taudin vaikeuden mukaan.
Vielä poikkeuksellisemman tilanteesta teki se, että samaan aikaan ilmaantui keuhkoveritulppa. Synnytyksen jälkeinen fyysinen sairastuminen loistaa poissaoloaan kaunokirjallisuudessa, mitä teos saapuu hienosti paikkaamaan.
Komplikaatioista toivuttuaan Ikoselle puhkesi traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD. Vauva-ajasta laimenivat värit, tunteet myrskysivät, ulos lähteminen vauvan kanssa kirpaisi. Vain puoliso oli vierellä loistava aurinko.
Synnytystrauma herätti eloon lapsuuden käsittelemättömän kiintymyssuhdetrauman. Kirjailija varttui kuvauksensa mukaan epävakaassa kodissa, jossa oli ajoittaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kokemukset olivat Ikosen mukaan hyvin ylisukupolvisia eli siirtyneet sukupolvelta toiselle.
Kirjasta löytyy myös tarttumapintaa parisuhdeväkivaltaa kokeneille. Ikonen koki aiemmassa parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa. Myöhemmin entinen puoliso teki itsemurhan.
Kirja kuvaa häpeilemättömästi äitiyteen liittyvää vihaa ja raivoakin.
Inka Ikosen kohdalla käsittelemättömät traumat näkyivät äidiksi tullessa esimerkiksi ylisuorittamisen vimmaisena tarpeena, ahdistuksena ja riittämättömyyden kokemuksena.
Suomesta tuskin löytyy ainoatakaan äitiä, johon Inka Ikosen tarina ei vetoaisi. Kirja kuvaa häpeilemättömästi äitiyden hiljennettyjä tunteita, kuten vihaa ja raivoa. Ikonen murtaa kuitenkin häpeää ja antaa raamit yhteisölliselle lohdulle.
Koska teos on lähes 400-sivuinen, tarinan imun pitäminen on haasteellista. Siinä Ikonen onnistuu kohtuullisen hyvin, mutta synnytyskertomus on niin värikästä ja kuvailevaa, että sen jälkeen kirjasta katoaa hetkeksi intensiteetti.
Jossain vaiheessa teokseen astuu mukaan faktapohjainen tieto, jossa lähteinä ovat muun muassa Ikosen tekemät haastattelut ja muut media-artikkelit.
Lopussa Ikonen käsittelee synnytystään uudestaan terapeuttinsa kanssa. Kerronta muuttuu lohdulliseksi, tekstin rytmi tihentyy, yhteys itseen löytyy uudestaan. Tekstin intensiteetti palautuu jälleen.
Lohdunkantajana on myötätunto itseään kohtaan, johon kirja tarjoaa konkreettisia vinkkejä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
