Karl Adam jatkaa hyvää työtä Kiikun tallissa
Hollolassa toimiva Kiikun talli sai viime torstaina erityisryhmilleen parhaan mahdollisen lahjoituksen: ravi-
alan monitoimimies Kari Lähdekorpi ja Yellow Film & TV -yhtiö lahjoittivat ravuri Karl Adamin päivätoimintaa järjestävälle Ravuri Oy:lle. Kiikun tallia on tuettu Karl Adamin eli Kallen palkintorahoista puolentoista vuoden ajan.
Kalle juoksi viime torstaina Lahden Jokimaalla viimeistä kertaa aiempien omistajiensa ja Harri Koivusen valmennustallin väreissä.
Karl Adam on seitsemänvuotias lämminverinen ruuna, joka on tähän mennessä voittanut 11 uransa 65 kilpailusta.
Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajain Liitto palkitsivat hevosen ja sen taustatiimin hyväntekeväisyystyön Vuoden Kavionjälki -tunnuksella huhtikuussa.
Ravuri Oy:n päivätoiminnassa tehdään tavallisia maatilan töitä, kuten eläintenhoitoa, pihatöitä ja ruuanvalmistusta. Tilalla toimii myös palvelukoti Hiirula.
Hevosen uusi valmentaja Christa Packalén kertoo, että erityisryhmäläiset voivat jatkossa osallistua suosikkihevosensa hoitoon ja arkiaskareisiin päivittäin.
Rauhallisesti ja ystävällisesti kaikkiin suhtautuva Kalle on vieraillut Hollolassa monesti aiemminkin, ja ryhmäläiset ovat seuranneet sen startteja aina televisiosta.
Kaijaleena Runsten
Karl Adam
on seitsemänvuotias lämmin-
verinen ruuna, joka on tähän mennessä voittanut 11 uransa 65 kilpailusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
