Kokonainen talo verhoutui pinkkiin pitsiin – Keravalla on virkattu yötä päivää
"Kudos on kuin yhteinen matka", sanoo puolalais-amerikkalainen taiteilija, joka ottaa teoksillaan kantaa pakolaisuuteen.
Vaaleanruskea talovanhus on muuttunut tällä viikolla pinkiksi, kun puolalais-amerikkalainen taiteilija kävi itse ripustamassa valmista pitsikudosta nosturilla paikoilleen. Aune Soppela virkkasi alkuviikosta viimeisiä paloja talon pihalla.Keravan rautatieaseman kupeessa näkyy tällä viikolla kummia: läheinen puutalovanhus lehahtaa punaiseksi kuin nuori neito. Galleria Allin nimeä kantava talo verhoutuu nimittäin pinkkiin pitsiin.
Idea on puolalais-amerikkalaisen Olekin eli Agata Oleksiakin, joka on peittänyt pitsillä muitakin kohteita maailmalla. Ennen Suomea ja Keravaa hän kävi käärimässä taloja Avestassa Ruotsissa ja sitä ennen junan, autoja, rakennuksia, polkupyöriä ynnä muuta muun muassa kotimaassaan Puolassa.
Keravan yli 100-vuotias puutalo on selvinnyt sodasta, ja siihen liittyy Olekinin viesti: viime vuonnakin 21 miljoonaa ihmistä pakeni sodan jaloista. Siksi pitsiä virkataan yhteisöllisesti ja monikulttuurisesti, lopputuloksena näyttävä väliaikainen tilataideteos.
Kaikki halukkaat ovat saaneet lankaa, koukun ja mahdollisuuden olla silmukkana suuressa kudoksessa.
”Täälläkin on ollut virkkaajia nuorisotoimesta, maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita, kaikenlaisia keravalaisia ja virkkausturisteja Helsingistä, Vantaalta, Tuusulasta, Hyvinkäältä, Lahdesta ja Vampulasta saakka – lähes kaikki naisia”, kertoo Aune Soppela.
Hän on kansalaisopiston käsityönopettaja, mutta opetus ei ole vielä alkanut.
”Jos omassa kotikaupungissa on jotakin tällaista, minua ei mikään pidä pois! Olen virkannut paloja ja yhdistellyt niitä täällä pihalla, sisällä ja kotona. Ensi yönkin taidan virkata! Muutamia täyttöpaloja puuttuu vielä", hän sanoi myöhään avajaisia edeltävän maanantain iltana.
Tällä viikolla Soppela on erityisesti yhdistellyt paloja: sylissä on ollut jättimäinen virkkuutyö, sillä neliön kokoisista paloista koostuva pitsipeitto on pitänyt kursia kasaan ennen kuin se nostettiin talon verhoukseksi.
Taiteilija Olek on ollut itse nosturin kanssa asettamassa peittoa paikalleen. Pinkin värin hän valitsi siksi, että se on toivon väri eikä esiinny minkään valtion lipussa.
Olek kutsuu työtä yhteiseksi matkaksi, joka jaetaan ja jossa autetaan toinen toista. Olemme yhdessä vahvempia. Jos yksi silmukka karkaa, koko rakenne pettää.
Out Pink Housen yhteisötaideteoksen avajaiset eli puutarhajuhla on sunnuntaina 28. elokuuta klo 14–16. Taideteos jatkaa elämäänsä marraskuussa taidemuseo Sinkassa Näkyväksi neulottu -näyttelyssä.
Out Pink Housen yhteisötaideteoksen avajaiset eli puutarhajuhla on sunnuntaina 28. elokuuta klo 14–16. Taideteos jatkaa elämäänsä marraskuussa taidemuseo Sinkassa Näkyväksi neulottu -näyttelyssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
