Metsänsuojelun verovapaa korvaus ilahdutti luontokuvaajaa – katso kuinka kettu pomppaa ja haukka liitää kuvaajan mailla

Kari Kytö kuvasi kanahaukan ruokintapaikalla. Selaa lisää kuvia kuvan laidassa olevalla nuolella. Kuva: Kari Kyto

Kari Kytö esittelee lapsuutensa rakasta lintukirjaa. Tietokoneen näytöllä liitelee ruokintapaikalla viihtyvä merikotka. Kuva: Jaana Kankaanpää

Nyt tärppää! Kuva: Kari Kyto

Tuulihaukkojen ruoka-aika. Kuva: Kari Kytö

Kukkuu, kuka siellä? Liito-oravat on kuvattu Hiidensaaren suojelualueella. Kuva: Kari Kyto

Raaps, raaps. Onko ketään kotona? Metsänomistaja, viljelijä Kari Kytö raapii oksanpätkällä järeän haavan kylkeä ja odottaa, josko muutaman metrin korkeudessa sijaitsevasta kolosta kurkkaisi harmaa nappisilmä. Tarkoitus on, että asukki pelästyisi vilkaisemaan, kiipeääkö pesäpuun kylkeä saalistaja.

Tällä kertaa liito-oravat eivät ole kotona yhdessäkään noin kymmenestä kolopuusta. Todisteena aiemmista pesimäpuuhista Kytöjen olohuoneen seinällä komeilee lähikuva liito-oravasta. Se on hyvässä seurassa pariskunnan kuvaamien ketunpentujen ja lukuisien lintukuvien joukossa.

Otoksista ovat päässeet osallisiksi myös MT:n lukijat, sillä Kytö lähettää niitä ahkerasti lehden mielipidesivulle.

Kytö on harrastanut luontokuvausta vuosikymmeniä. Erityisen lähellä sydäntä ovat linnut.

Hän arvelee saaneensa ”lintuinfluenssan” jo kasteessa Virolahden tunnetulta lintuharrastaja-rovastilta Lauri Leikkoselta.

Viisivuotiaana lintukirja toi lohtua, kun Kytö joutui viettämään aikaa sairaalassa Helsingissä.

Kytö näyttää vanhaa, sinikantista lintuopasta, joka on luettu hiirenkorville ja johon on piirretty värikynillä lapsen omia näkemyksiä linnuista.

Kytö kuvaa lintuja enimmäkseen omissa metsissään. Yksi rakkaista kuvauspaikoista on monen tikkalajin pesimäparatiisiksi muodostunut Hiidensaari, jossa Kytö seikkaili jo lapsena.

Vuonna 2015 Kytö valmisteli hakkuita Säkäjärven rantakoivikossa raivaamalla alusmetsää. Ensimmäisen tankillisen aikana hän törmäsi lastukasaan kookkaan haavan juurella. Palo­kärki kaiversi yläilmoissa pesäkoloa.

Päätös hakkuiden jäädyttämisestä ja yksityisen suojelualueen perustamisesta syntyi siltä seisomalta.

Rahoituksen suojeluun järjesti Kaakkois-Suomen ely­keskus.

Metsässä käynyt biologi kertoi, että juuri Säkäjärven ja Hiidensaaren kaltaisia tulvivia rantametsiä ja lahopuustoisia lehtimetsiä kaivataan vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaan.

Suojeltavaa kertyi kymmenen hehtaaria.

Kytö ei halunnut luopua alueiden omistuksesta, sillä valtio olisi maksanut maapohjasta hyvin vähän.

Hän on tyytyväinen saamaansa korvaukseen, joka vastasi puustosta saatavilla olevia hakkuutuloja.

Myös mahdollisen piilevän lahon vaivaamista puista maksettiin terveen hinta.

”Korvaus oli verovapaa, mikä merkitsi tosi paljon. Hakkuu­tuloista olisi mennyt 30 prosenttia pääomaveroa.”

Suojelusopimus on pysyvä, joten sitä eivät pääse perillisetkään purkamaan.

Kydön mielestä Metso-ohjelmaa saisi markkinoida tehokkaammin metsänomistajille.

”Suojelu sopisi hyvin esimerkiksi perikunnille ja kuolinpesille, jotka haluavat realisoida omaisuuttaan helposti.”

”Tuossa on peuran makuupaikka”, Kytö osoittaa ohimennen.

Hän tuntee metsänsä läpikotaisin. Niin monet hetket on maastossa vietetty vaimon kanssa eläimiä päivystäen.

Pariskunnalla on myös pysyvä kuvauskoppi petolintujen ruokintapaikalla. Sinne haetaan kuolleita porsaita läheiseltä sikatilalta. Vakiovieraita ovat korpit, kotkat, haukat, naakat ja harakat.

Helmikuun lopussa ruokintapaikalla paukkuu pakkanen. Korpit raakkuvat lähimetsässä odottamassa, että ihmiset väistyisivät ja lihajuhlat voisivat jatkua.

Kaukana kuusikon yllä liitelee kookas merikotka odottelemassa vuoroaan. Se on Kydölle tuttuakin tutumpi luontokappale.