Hajuvesiä ja selälle muotoiltu salakuljetusväline – Rajamäen tehdasmuseo käy läpi alkoholin historiaa
Alun perin vanhaan tehtaan tiloissa valmistettiin painohiivaa.
"Valtion Alkoholiliike valmisti kieltolain aikana muun muassa hajuvesiä", kertoi palvelupäällikkö Jaakko Nenonen Altialta elokuussa Rajamäen tehdasmuseossa. Kuva: Kimmo HaimiHiivaa, eetteriä, etikkaa, hajuvesiä, alkoholia ja polttopulloja.
1800-luvulla rakennetun Rajamäen tehtaan vanhoissa tiloissa toimii nykyään museo, jossa voi käydä kerroksittain läpi tehtaan ja sen tuotteiden vaiheita.
”Alun perin täällä valmistettiin painohiivaa, mutta vuonna 1919 kieltolain voimaan tultua tehdas siirtyi Suomen valtiolle”, kertoo palvelupäällikkö Jaakko Nenonen Altialta.
Kieltolain kynnyksellä perustettiin myös Valtion Alkoholiliike, joka alkoi hoitaa alkoholin tuotantoa lääkinnällisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin.
”Kummasti lääkinnällinen ja tekninen alkoholin käyttö lisääntyi tuolloin, ja samaan aikaan Virosta salakuljetettiin Suomeen yli yhdeksän miljoonaa litraa pirtua”, Nenonen taustoittaa.
Kieltolain aikana Rajamäellä valmistettiin myös hajuvesiä.
”Tehtaan työntekijä piilotti aikanaan jokaisesta erästä pullon hameensa alle. Hänen omatuntonsa alkoi myöhemmin kolkuttaa, ja nainen palautti kaikki varastamansa pullot”, Nenonen kuvailee.
”Se oli onni onnettomuudessa, sillä nyt kaikki pullot ovat nähtävillä täällä Rajamäen museossa.”
Talvisodan koitettua Rajamäen vanhalla tehtaalla valmistettiin polttopulloja eli myös Molotovin cocktailina tunnettuja aseita.
”Polttopulloja valmistettiin yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta, ja niillä tuhottiin ainakin 3 800 vihollispanssaria.”
Museossa voi tutustua myös suomalaisten kieltolain aikana kukkineeseen mielikuvitukseen.
Hyllyiltä löytyy niin säärisuojia kuin selän puolelle paidan alle aseteltavia tyköistuvia metallisäiliöitä, joilla salakuljetettiin alkoholia.
”Tämä parin desin kokoinen piilopullo sai aikanaan nimekseen varpunen. Nimi johtuu siitä, että pullon tyhjennyttyään kyseinen henkilö alkoi yleensä laulaa”, Nenonen naureskelee.
Rajamäen tehdasmuseo on avoinna seuraavan kerran kesällä 2019.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
