IKIVIHREÄT Säveltäjämestarin taidonnäyte
On aina liian vähän aikaa,
ja liian vähän sanotaan.
Et saata kiinni saada aikaa,
se aina kulkee kulkuaan.
Liian vähän aikaa on säveltäjälegenda Erik Lindströmin (1922–2015) tunnetuimpia kappaleita. Ikivihreän levytti ensimmäisen kerran Irmeli Mäkelä lokakuussa 1959 Columbia-levymerkille Lindströmin orkesterin säestämänä.
Laulun sanoitti Lindströmin vaimo Vuokko Hillevi Suomi, joka käytti nimimerkkiä Hillevi. Studioversion sovituksesta vastasi musiikin monitoimimies Pentti Lasanen. Jatsahtavia sävyjä lauluun toi Jörgen Petersenin taidokas trumpetinsoitto.
Euroviisuja ja oopperaa
Irmeli Mäkelä ehti tulkita Liian vähän aikaa -kappaleen ohella muitakin Lindströmin sävellyksiä, kuten menestysiskelmät Virran viemää ja Kultainen ruusu.
Mäkelä voitti Suomen euroviisujen karsinnan vuonna 1963 kappaleella Muistojeni laulu. Yleisradio ei kuitenkaan häntä valinnut, vaan Eurovision laulukilpailuun lähetettiin Laila Halme.
Iskelmäuransa jälkeen Irmeli Mäkelä on esiintynyt useissa ooppera- ja operettirooleissa. Hän on äänialaltaan mezzosopraano.
Tuottelias tyylitaituri
Elätkö kuin kukka herkin,
lakastutko huomiseen.
Tunnetko jo syksyn merkin,
joka saapuu jo luo.
Elokuussa 2015 edesmennyt Erik Lindström oli tuottelias säveltäjä, joka uskalsi kokeilla eri tyylilajeja jazzista tangoon ja ranskalaistyylisiin valsseihin.
Ensimmäisen laulunsa Lindström sävelsi ollessaan vain kahdeksanvuotias. Muusikon uralle nuorta soittajaa kannusti ruotsalainen kemisti-isä, jolla löytyi myös nuottikorvaa.
Vaikka Lindström oli syntyperäinen helsinkiläinen ja työskenteli koko elämänsä Suomessa, hän pysyi aina Ruotsin kansalaisena. Lindström sai valtion säveltaidepalkinnon vuonna 2003.
Ken on heistä kaikkein kaunein
Säveltäjä ja muusikko hallitsi useita instrumentteja, esimerkiksi viulun, pianon, basson sekä vibrafonin, jonka soinnista tuli hänen orkesterinsa tavaramerkki.
Ensimmäinen Lindströmin läpimurtoiskelmä oli Olavi Virran tulkitsema missisävelmä Armi (Ken on heistä kaikkein kaunein) vuodelta 1952.
Muita klassikkoja ovat muun muassa Ranskalaiset korot, Pikku midinetti ja Muistatko Monrepos’n. Lindströmin
sävellyksiä levytettiin yli 500.
Riku-Matti Akkanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
