Lääkärin palsta: Tuore tutkimus vahvistaa, että sauna ja liikunta kannattaa yhdistää – näin löylyttelyllä voi torjua sydänsairauksia
Löylyttelyn on tiedetty tekevän sydämelle hyvää. Nyt siitä on saatu lisää tietoa.
Saunomisen aikana on syytä ottaa rauhallisesti, vaikka liikunnan ja saunan yhdistäminen on todettu lisäävät sydämen hyvinvointia.Jo aiemmin julkaistujen tutkimusten mukaan säännöllinen saunominen ja liikunta parantavat sydänterveyttä.
Vasta ilmestyneessä Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa vertailtiin terveysvaikutuksia, kun henkilö harrastaa liikuntaa yhdistettynä saunaan ja ilman saunomista. Tutkimuksen viesti on, että liikunnan jälkeinen saunominen kannattaa.
Tutkimuksessa oli mukana keski-ikäisiä suomalaisia, joilla oli istumatyö ja vähintään yksi sydän- ja verisuonitaudeille altistava riskitekijä. Niitä ovat korkea kolesteroli, korkea verenpaine, lihavuus, tupakointi ja sydäntauteihin viittaava perhehistoria. Kaikki osallistujat liikkuivat vähän, korkeintaan puoli tuntia viikossa.
Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi aloitti säännöllisen liikunnan ja saunomisen liikunnan jälkeen, toinen vain liikunnan ja kolmas verrokkiryhmä jatkoi elämäänsä, kuten ennenkin. Liikuntaa harrastettiin kolmesti viikossa. Tunnin ohjelmaan kuului 10 minuutin lämmittely, 20 minuuttia lihastreeni ja 30 minuuttia kuntopyörän polkemista. Saunojat päättivät liikuntatunnin 15 minuutin saunomiseen. Tutkimusjakso kesti kahdeksan viikkoa.
Tutkimus ei avannut mysteeriä, miksi liikunnan jälkeen kannattaisi saunoa hetki. Tutkijoilla on kuitenkin aavistus syy-yhteydestä.
Sydänterveyden mittareina määritettiin ennen ja jälkeen tutkimusjakson hapensaanti, verenpaine, elimistön rasvan määrä, kolesteroli ja verisuonten jäykkyys.
Liikkujien hapenottokyky oli odotetusti parantunut ja kehon rasva vähentynyt verrattuna verrokkiryhmään. Liikunnan päätteksi saunoneiden ryhmässä muutokset olivat vieläkin selvemmät. Lisäksi heidän verenpaineensa ja kolesteroliarvonsa olivat laskeneet enemmän kuin saunatta liikkuneilla.
Mekanismit, joilla saunominen näitä bonuksia tuovat, jäivät tässä tutkimuksessa auki. Tutkijat arvelevat, että liikunnan jälkeen rasva- ja sokeriaineenvaihdunta sekä verenkierto voisivat olla tavallista alttiimpia saunomisen lämmön vaikutuksille.
Kokemuksesta tiedämme, miten rentouttavalta ja mukavalta sauna tuntuu rehkimisen jälkeen. Mukavalta tuntuu myös tieto, että siitä voi olla tuplahyötyä myös sydänterveyden kannalta. Tutkijatkin lopettavat artikkelinsa kehotukseen, että saunoja pitäisi saada maailmaan lisää.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






