Vanhempi osoittaa lasten kuvakirjasta possun kuvaa ja kysyy lapselta, mitä possu sanoo. Tällainen näkymä on tavallinen niissä perheissä, joissa lapsille luetaan.
”Etenkin taapero- ja leikki-ikäisille suunnattuja kirjoja maatilan eläimistä julkaistaan edelleen jatkuvasti. Voi siis sanoa, että vaikka maatalous on entistä harvemman arkea, maatalouden esittelyä pidetään edelleen jollain lailla tärkeänä”, pohtii lastenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen.
Kysymys kuuluukin, millaista kuvaa maaseudusta lastenkirjat esittävät.
Ensimmäinen maatalouteen liittyvä lastenkirja, jonka Heikkilä-Halttunen itse muistaa omasta lapsuudestaan, on nimeltään Mattilan isännän karjatarha. Hänellä on pikkulapsena 1960-luvun lopulla saatu kirja edelleen. Teos on käännetty aikanaan englannista suomeksi.
Yli 50 vuotta vanhan teoksen sivuilla toistuu sama näky kuin uudemmissa maatila-aiheisissa kirjoissa: possut, lehmät ja kanat ovat erikoisen kirjavia ja lampaatkin hassun värisiä palleroita.
Tässä piilee käännöskirjallisuuden ongelman ydin: niiden todellisuus ei vastaa suomalaista nykyelämää.
Heikkilä-Halttunen jatkaa, että lastenkirjat pyrkivät tietenkin aina tietynlaiseen idylliin ja auvoon. Toisaalta jos lapsen luontosuhdetta on tarkoitus vahvistaa kirjallisuuden avulla, se onnistuisi parhaiten suomalaista elämänmenoa esittelemällä.
”Tähän tarvitaan kotimaisia tekijöitä, joilla saisi mieluusti olla omaa kosketusta luontoon ja maaseutuun”, Heikkilä-Halttunen tiivistää.
Suomen kaikkien aikojen myydyin lastenkirja esittelee itse asiassa maaseudun elämää. Laura Latvalan ja Helga Sjöstedtin lastenrunokirja Pikku-Marjan eläinkirja sai ensimmäisen painoksensa vuonna 1947. Kirjan lorut ovat taipuneet myös lastenlauluiksi, joista tunnetuimpiin kuuluu ”Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa”.
Heikkilä-Halttunen arvelee, että herttaisten kuvien ja hauskojen runojen lisäksi teoksen suosiota selittää, että sodan jälkeisessä elintarvikepulassa ruuantuotanto oli arvossa arvaamattomassa.
Vaikka eläinkuvat ja kivat lorut ovat omalla tavallaan viehättävää ja arvokasta lastenkirjojen sisältöä, ne eivät varsinaisesti tuo nykypäivän ruuantuotantoa lasten silmien eteen. Tähän ristiriitaan pureutuu kirjastonhoitaja Mari Taneli lastenkirjallisuuslehti Onnimannissa (1/2019).
Taneli tarkastelee artikkelissaan viime vuosikymmenen lopulla julkaistuja maatila-aiheisia lastenkirjoja. Valtaosassa maanviljelijän työ näyttäytyy leppoisana puuhasteluna: peltohommat hoituvat avomallisella traktorilla ja possujen ruokinta yhdellä ämpärillä.
Lastenkirjoissa karjatalous korostuu kasvinviljelyn kustannuksella.
Kaikki tuotantoeläimet viihtyvät usein samalla laitumella ja saattaapa mukana vilistää myös lemmikkieläimiä, luonnonvaraisia lintuja ja hiiriä. Taneli huomauttaa myös, että lastenkirjoissa jätetään lähes poikkeuksetta kertomatta, mikä maatalouden ja viljelijän työn tarkoitus on.
Heikkilä-Halttunen pohtii, onko lastenkirjojen tekijöillä aikansa elänyt kuva maaseudusta: ”Voi myös kysyä, pidetäänkö nykyajan teknologiaa liian tylsänä lastenkirjoissa esiteltäväksi.”
Ei lastenkirjallisuuden maaseutu sentään kokonaan ole jämähtänyt sotien jälkeiseen tai jopa sotia edeltävään aikaan. Heikkilä-Halttunen antaa esimerkin tällä vuosituhannella julkaisusta lasten tietokirjasta, jossa maatalous esitetään paremmin nykypäivää vastaavalla tavalla.
Vuonna 2015 julkaistu Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin Nakki lautasella -tietokirja esittelee nykyaikaista eläintuotantoa. Lappalaisen vuoden 2012 Tieto-Finlandia-voittaja Syötäväksi kasvatetut käsitteli samaa tematiikkaa eli sitä, kuinka liha päätyy ruuaksi. Lappalainen jatkoi aihetta myös lastenkirjassaan.
Se, että aikuisten tietokirjailijoina meritoituneet henkilöt tekevät myös lasten tietokirjoja, on Heikkilä-Halttusen mukaan lähtökohtaisesti hyvä asia. Kun tekijäkunta on monipuolistunut, kotimaisen lastenkirjallisuuden laatu on samalla kohonnut.
”Lasten tietokirjallisuus on aiempaa myyvempi lajityyppi, joten monet ammattitutkijatkin näkevät vaivaa tiedon muokkaamiseksi lapsille. Kirjoissa näkee nykyään aika painavaakin tiedetekstiä, mutta hyvin toimitettuna lapsen on mahdollista sulattaa sitä”, tutkija muotoilee.
Hän lisää, että lastenkirjallisuus heijastelee kunkin aikansa ilmiöitä, yhteiskuntaa ja todellisuutta, sillä se on aikuisten kirjoittamaa.
”Kirjoitus- ja kuvitusprosessit ovat parhaimmillaan niin nopeita, että lastenkirjallisuus saattaa käsitellä monia yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita merkittävästi ennen aikuisten kirjallisuutta.”
Suomen ympäristökeskuksen kaupunki–maaseutu -luokituksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista asuu kaupunkialueilla eli valtaosa suomalaislapsista varttuu nykyään kaupungissa.
Kaupungistuminen näkyy myös lastenkirjojen sivuilla, joissa kaupunkiluonto on alkanut vallata tilaa. Kirjojen lapsihahmot voivat tutustua vaikka kerrostalon takapihaan tai siirtolapuutarhaan.
Päivi Heikkilä-Halttusen mukaan on arvokasta, että kaikki lapset asuinympäristöstä riippumatta saavat eväitä oman elinpiirinsä tutkimiseen. Hän vertaa, että samoin kuin lukemiseen kannattaa jatkuvasti patistaa, samoin kannattaa tuuppia lähtemään lähiluontoon.
Lasten – ja aikuisten – etääntynyttä luontosuhdetta havainnollistavista viime vuosien teoksista Heikkilä-Halttunen haluaa erityisesti nostaa esille vuonna 2021 ilmestyneen Malin Kivelän, Martin Glaz Serupin ja Linda Bondestamin kuvakirjan Jos kohtaat karhun.
Teos on Heikkilä-Halttusen sanoin anarkistinen kuvaus siitä, miten kaupunkilaiset ylipäätään saattavat nähdä luonnon. Luonto on paikka, jonka viereen parkkeerataan autolla ja jota pidetään hurjana ja villinä.
Teos kuitenkin haastaa Heikkilä-Halttusen mukaan pohtimaan, miltä kansallispuistossa tarpova ihminen näyttää karhun näkökulmasta. Karhu ei halua joutua kummallisen kulkijan tielle.
”Hyvät lastenkirjat ravistelevat myös aikuisten ajatusmalleja, ennakkoluuloja ja urilleen jämähtäneitä käsityksiä.”
