Hannu Huitti haaveili jo lapsena karjanjalostajan työstä. Kuva: Saara Lavi
Syntynyt karjanjalostajaksi
Lapsuudesta asti Hannu Huittia kiehtoneesta jalostuksesta kehittyi paitsi työ, myös menestyvä yritys. Taideharrastus taas jalostui kaikille avoimeksi kulttuurikohteeksi.
Hannu Huitti kesäkodissaan Aseman Taidelaiturilla Punkaharjulla. Taidekokoelmiin kuuluu myös useita Anton Ravander-Rauaksen muotoilemia eläinpatsaita. Niistä rakkain on kuvassa näkyvä keinosiemennyssonni Mäki-Mattilan Inssi. Kuva: Saara LaviKun työ on mukavaa, se ei oikeastaan tunnu työltä, toteaa karjanjalostuksen parissa elämäntyönsä tehnyt Hannu Huitti.
”Tykkään penkoa sopivia sonneja. Aina kun arvostelutulokset tulevat, niitä katsotaan”, Huitti sanoo ja kertoo, miten helposti sonnijoukkoa voi nykyisin rajata haluamillaan kriteereillä.
Jo lapsuudessa hänen suosikkipäiviään olivat ne, kun kotitilalla kävi karjantarkkailija. ”Kun jalostusneuvoja tuli, mietin, että sitä työtä minäkin haluaisin tehdä.”
Huitti seurasi unelmiaan ja suuntasi opiskelemaan maatalouden karjatalouslinjalle ja sen jälkeen Mustialan maatalousopistoon.
Tänä vuonna, heinäkuun 18. päivä, 60 vuotta täyttänyt Huitti pääsi heti opintojen jälkeen unelmatyöhönsä ja saavutti lopulta karjanjalostukseen liittyen enemmän kuin nuorena osasi odottaakaan.
Parikymmentä vuotta sitten hän perusti puolisonsa Mikko Ranta-Huitin kanssa alkionsiirtoihin ja sperman tuontiin erikoistuneen yrityksen HH Embryon. Tätä ennen miehet olivat tuoneet spermaa ulkomailta Suomeen Huitin kotitilan kautta.
Alkusysäyksen tuontiin antoi lypsyrobotin hankkiminen. Hannu Huitin vuonna 1996 vastuulleen ottamalle kotitilalle Lopelle tuli vuonna 2001 Suomen kolmas lypsyrobotti.
Silloin tuli vastaan se, että lehmien pitäisi olla robottilypsyä varten erinäköisiä kuin aiemmin oli tavoiteltu.
Valtakunnallisessa jalostusyhtiössä Fabassa oltiin asiasta eri mieltä. Huitin toiveiden mukaiset sonnit eivät sopineet silloiseen valtakunnalliseen jalostussuunnitelmaan, sillä lypsyrobottien ei uskottu ikinä yleistyvän Suomessa.
”Päätimme tuoda sitten itse”, Huitti kertoo.
Pian Huitit hankkivat luvat tuoda spermaa myös muille tiloille, palkkasivat seminologeja ja ryhtyivät kouluttamaan tiloja siementämään lehmiään itse. Fabassa uutta toimijaa ei katsottu hyvällä, ja toimintaa on yritetty matkan varrella vaikeuttaa useaan otteeseen muun muassa tutkintapyynnöillä.
Yrittäjät eivät ole vastoinkäymisistä piitanneet, vaan keskittyneet omaan tekemiseen. Nykyisin HH Embryo on menestyvä yhtiö, jolla on runsaan miljoonan euron liikevaihto ja yrittäjien lisäksi kuusi työntekijää.
Robottilypsyn yleistymisen myötä etenkin lypsettävyyden merkitys kasvoi voimakkaasti. HH Embryon asiakastiloista valtaosa on suuria ja haluavat nopeasti lypsäviä lehmiä.
Maitoa pitää tulla, solujen olla alhaiset ja pitoisuuksien reilusti plussalla. Ja rakenteen on oltava sellainen, että kone sen lehmän voi lypsää.
Yksi tärkeä yksittäinen robottien mukanaan tuoma tekijä on takavetimien sijainti. ”Ne eivät saa robottilypsyssä mennä ristiin tai osoittaa liikaa sivuille, sillä toisen puolen vetimien lypsäminen erikseen ei ole enää vaihtoehto”, Huitti luettelee.
Robottien myötä lehmiin tuli myös lisää korkeutta. ”Ylipäätään lehmien pitää olla nykyisin enemmän samasta muotista. Paljon on muuttunut melko lyhyessä ajassa.”
Huitti kannattaa lypsylehmissä keskikokoisia yksilöitä. ”Tavallisen lehmän, joka tuottaa maitoa, pitää olla keskikokoa. Isot lehmät eivät sovellu parsiin, ja niille sattuu pihatoissa kiimassa muita herkemmin vahinkoja. Näyttelyeläimet ovat eri asia, mutta Suomesta lähtee nykyisin hyvin harvoin sonneja keinosiemennykseen”, Huitti sanoo.
Samalla hän muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa lehmien keskimääräinen säkäkorkeus on noin 143 senttimetriä, eli vähemmän kuin Suomessa.
Uusimpia sonnilistan kärkinimiä Huitti hankkii harvoin.
”Kun tulee uusi kova sonni, sillä on kova hinta. Voi olla järkevää odottaa seuraavaan arvosteluun, eikä kaikkien sonnien ole pakko olla aivan listan kovinta kärkeä”, Huitti sanoo.
Ei se jalostaminen niin vaikeaa ole. Kun etsii oikean sonnin, muutos näkyy jo seuraavassa sukupolvessa.
Spermakaupan lisäksi HH Embryon ydintoimintaa on alkioiden siirto. Sekin lähti liikkeelle omasta tarpeesta. Tilan navetan laajennuksen yhteydessä Huitit lisäsivät karjaa siirtämällä hiehoihin alkioita. Vuodessa siirtoihin kului viisinumeroinen summa, jonka vuoksi Huitit olisivat halunneet neuvotella yksikköhintaa alemmas. Se ei onnistunut, joten myös alkionsiirtoja ryhdyttiin tekemään eläinlääkärin kanssa yhteistyössä omaan lukuun.
Nykyisin tilalla ei ole enää lypsykarjaa, vaan reilu 130 hiehoa neljältä tilalta. Ne tiineytetään Huitin tilalla ja siirretään kotitilalle poikimaan.
Tilalle ei toistaiseksi ole tiedossa jatkajaa, mutta Huitti suhtautuu asiaan rauhallisesti.
”Kokosimme juuri ennen syntymäpäivääni tilan ja suvun historian kirjaksi. Se on nyt talletettu kirjaan ja tarina jatkuu, vaikka kuka pitäisi taloa. Aika näyttää. Tietysti olisi hienoa, jos joku hyvä ryhtyisi taloa pitämään”, Huitti pohtii.
Maatalouden kriisi ei suoraan juurikaan kosketa siemenbisnestä, mutta huolestuttaa Huittia muuten. ”On vaara, että isojakin tiloja loppuu, jos tuottamista varten joutuu jatkuvasti ottamaan velkaa. Niin ei voi jatkua.”
Hän on kuitenkin myös toiveikas. ”Aina maataloudessa on ollut jonkinlaisia vaikeuksia. Kyllä tästäkin tilanteesta vielä päästään.”
Karjanjalostuksen lisäksi Huitilla on myös toinen intohimo, joka on seurannut häntä läpi elämän.
”Aamulla kun herää, on hyvä nähdä jotain kaunista”, Huitti kiteyttää taiteen merkityksen.
Hannu Huitti oppi arvostamaan taidetta jo lapsuudenkodissaan. Taustalla joedesmenneen taidemaalari Ilmari Huitin teoksia. Huitit ovat samaa sukua. Kuva: Saara LaviHän on keräillyt taidetta koko ikänsä. ”Ehkä se on lähtenyt siitä, että kotona oli aina Ilmari Huitin töitä esillä. Olen kasvanut siihen, että kodissa on taidetta.”
Taidemaalari Ilmari Huitti on Hannu Huitin kanssa samaa sukua ja hänen isänsä on syntynyt samalla maatilalla. Hannun isännyyden aikana taloon on kertynyt paljon muitakin teoksia: taulujen lisäksi muun muassa lasia sekä eläinpatsaita.
Taiteelle on pyhitetty myös miesten kuusi vuotta sitten Punkaharjulta hankkima kesäasunto. Punkaharjun vanha rautatieasema sijaitsee samassa keskittymässä Hotelli Punkaharjun sekä Metsämuseo Luston kanssa.
Koko kesän aseman ovet ovat avoinna vieraille, ja näyttelyissä on esillä monen eri taiteilijan teoksia. Näyttelytoiminta alkoi ystävä Miina Äkkijyrkän näyttelyllä, josta muistoksi jäi useita töitä pysyvästi esille. Aseman pihalla seisoo muun muassa massiivinen peltilehmä ”Porin vasikka” ja toisella puolella rakennusta hyppivät pronssiset vasikat ”Fordista huolimatta”. Tänä vuonna esillä on muun muassa Andy McCoyn ja Tommi Toijan teoksia.
”Tavoite on, että taide herättää aina jollain tavalla ajatuksia.”
Joka vuosi näyttelyssä nähdään myös lasia ja veistoksia. Lisäksi esillä on Ilmari Huitin töitä, ja jo rakennuksessa itsessään kauniine kalusteineen on paljon katsottavaa. Huitit ovat muun muassa siirtäneet sinne useita vanhoja kaakeliuuneja. Vieraita käy yli 20 000 vuodessa ja osa teoksista vaihtaa kesän aikana myös omistajaa.
”Myös paikalliset ovat ottaneet meidät tosi hyvin vastaan.”
Lue myös:
"Sonnipatsas oli paras näyttelypalkinto ikinä" – Luston asemasta sukeutui taidekeidas
60 vuotta täyttävä Mikko Ranta-Huitti: "Jos työ ja tekeminen ei tunnu siunatulta, se pitää lopettaa"
Punkaharjun erikoisuus kannattaa ottaa kesän matkaohjelmaan – perille pääsee kiskobussilla
Holstein-lehmien perimän haitallisten geenien kartoitus pelastaisi monta vasikkaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
