Kirja-arvio: Miten vanhemmat toimivat ääritilanteessa? Maria Mustrannan romaani Äidin tehtävä saa eläytymään kiperiin omatunnon kysymyksiin
Äidin tehtävä on Maria Mustrannan toinen romaani.Maria Mustranta (s. 1976) kirjoitti esikoisromaanissaan Sokeita hetkiä (2017) poliisista, jolla oli salattavaa ja vaikeuksia hillitä itseään. Nuoruuden kaveri ei ollut hänelle hyväksi, aikuisenakaan. Romaani tutki syitä ja seurauksia monitahoisesti.
Uusi romaani sivuaa vastaavia teemoja. Päähenkilö kätkee menneisyyttään. Keskiössä on 9-vuotiaat kaverukset, jotka toteuttavat omia oikeudenmukaisuuksiaan. Minäkertoja, Pyryn äiti, saa pikaisia kutsuja kouluun. Opettaja on voimaton, kun poikaa ei saada rauhoittumaan.
Sitten Pyry tutustuu Rafaeliin, toisella tavalla hankalaan poikaan. Pyryn äiti on joutunut myötäilemään auktoriteetteja, mutta Rafaelin vanhemmat ovat julkkiksia, joilla on valtaa ja rahaa. Niinpä äiti Mirella kyseenalaistaa opettajien näkemykset ja kasvatuskyvyt.
Äidit tukeutuvat toisiinsa ja pojat viihtyvät keskenään. Elämä näyttää rauhoittuvan. He eivät ole enää yksin ongelmiensa kanssa.
Maria Mustranta tietää, miten pidetään lukijan mielenkiinto yllä. Tarina kääntyy ennen pitkää trilleriksi. Vanhemmat ovat sidotut lapseensa, tapahtui mitä tahansa. Miten he ääritilanteessa toimivat? Etenkin jos tilanne vaatii välitöntä päätöksen tekoa?
Tälläkin kerralla Mustranta on kehitellyt kelpo romaanin. Hän vie tilanteeseen, jossa on valittava kahden pahan välillä, umpikujan tai rikoksen. Mitä omatunto kestää?
Sen sijaan minäkertojan rakastuminen Mirellan puolisoon, poliitikko Pekkaan, jää niin ohuesti näytetyksi ja perustelluksi, että sen olisi voinut karistaa tarinasta pois.
Lukukokemuksena romaani ei ole raskas, mutta se saa eläytymään haasteellisten lasten vanhempien osaan ja kiperiin omantunnon kysymyksiin.
Maria Mustranta: Äidin tehtävä. 285 s. WSOY 2022
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

