Pöyrööt hyppäävät sarjakuvista näyttämölle ensi maaliskuussa
Arttu ja Liisa Seppälän sarjakuvasuosikki saa näytelmäversionsa Seinäjoen teatterissa Mikko Kaukolammen ohjaamana
Hyvää yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan. Mikko Kaukolampi (vas.) luotsaa Arttu ja Liisa Seppälän sarjakuvaa teatterissa.Näytelmä "Pöyrööt - oikias oleminen" saa ensi-iltansa ensi vuoden maaliskuussa Seinäjoen kaupunginteatterin Vanhalla näyttämöllä. Näytelmä perustuu samannimiseen MT:ssäkin ilmestyvään sarjakuvaan, jonka ovat luoneet Liisa (kuvitus) ja Arttu (käsikirjoitus) Seppälä.
Näytelmän ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Mikko Kaukolampi. Hän on jo aiemmin tehnyt sarjakuviin perustuvia teatterisovituksia kuten YLE:n radioteatterin kuunnelman Milla Paloniemen Kiroilevasta siilistä sekä Lappeenrannan teatteriin näytelmän Anni Nykäsen Mummosta.
Kaukolammen mukaan lyhyen strippisarjakuvan sovittaminen näytelmäksi on haaste, vaikka kokemusta asiasta löytyykin. "Sarjakuville on ominaista, että draaman kaari on olemassa, mutta se on tavallaan typistetty. Yhtenäisyys kuitenkin löytyy henkilöhahmojen ja teemojen kautta", hän kertoo tiedotteessa.
Sarjakuvan tavoin näytelmä sijoittuu kuvitteelliseen Pöyröön kylään Etelä-Pohjanmaalle. Päähenkilö on pohjalaisisäntä Jussi Pöyröö, joka on omasta mielestään aina oikeassa asiassa kuin asiassa. Parisuhde, terveys, kotityöt, yrittäjyys ja nykyajan ilmiöt saavat osansa isännän tietämyksestä.
"Jussi on mielipiteineen vahvasti tässä päivässä, tosin kymmenen vuotta myöhässä", sanoo Arttu Seppälä hahmostaan.
Jussin lähipiiriin kuuluvat hänen perheensä ja sukulaisensa. Keskeinen hahmo on myös naapurin aikamiespoika Make Yli-Sakia, jota Jussi valmentaa itsenäiseksi pohjalaiseksi mieheksi.
Tavoitteena on saada Make pois äitinsä helmoista, sanoo Kaukolampi.
Pöyrööt-sarjakuva ilmestyy Maaseudun Tulevaisuudessa, Ilkassa ja Pohjalaisessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
