4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski palkittiin korkealla ritarimerkillä – ”Joka päivä vaan yrittää elää niin, että olisi onnellinen ja tyytyväinen”
Tomi Alakoski muistuttaa maaseudun elinvoiman kumpuavan lapsiperheistä ja nuorista. Siksi onkin tärkeää saada heidät uskomaan tulevaisuuteen myös maalla.Tasavallan presidentin tulevan itsenäisyyspäivän kunniaksi myöntämien korkeiden ansiomerkkien saajien joukossa oli Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski, jolle myönnettiin Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki.
Alakosken tuntemuksia kunnianosoituksesta voi kuvailla lähinnä hämmentyneiksi.
”Jotenkin sanattomaksikin vetää”, Alakoski aloittaa. ”Eihän tällaisia asioita tule ajatelleeksi, kun joka päivä vaan yrittää elää niin, että olisi onnellinen ja tyytyväinen. Nöyrä ja sanaton ovat päällimmäiset tunteet.”
Tomi Alakoski on toiminut reilut viisi vuotta 4H-liiton toimitusjohtajana. Ennen nykyistä pestiään Alakoski tuli tunnetuksi Yrityskylä-konseptin kehittäjänä.
”Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut työskennellä lasten, nuorten ja tulevaisuuden kanssa”, hän kuvailee.
”Vaikka tällainen huomionosoitus kohdistuu yhteen ihmiseen, kunnia kuuluu kaikille, joiden kanssa olen päässyt tekemään töitä, sekä tietysti vielä erikseen perheelle. Ei kukaan saa asioita yksin aikaiseksi.”
Tomi Alakoski, 50, asuu vaimonsa ja kahden kouluikäisen poikansa kanssa Helsingin Viikissä. Perheen juuret ovat kuitenkin syvällä Punkalaitumella.
”Olen ollut etuoikeutettu.”
Maaseudun, lasten ja nuorten parissa toimiva 4H-liitto kohtaa viime aikojen poikkeuksellisuuden monellakin tavalla.
”Jokainen voi ajatella, millaista se on, kun sukupolvikokemuksia koetaan etänä tai ei ehkä päästä kokemaan ollenkaan”, Tomi Alakoski muistuttaa.
”Yhteiskunnassa on tärkeää muistaa lapset ja nuoret sekä heidän parissaan tekevät ihmiset. Täytyy huolehtia, että heillä säilyy usko tulevaisuuteen. Monella lapsella ja nuorella asiat ovat hyvin, mutta on myös paljon niitä, joilla ei ole, ja heitä täytyy pystyä tukemaan kasvussa.”
Alakoski kertoo toivovansa, että maaseudulla riittää jatkossakin lapsia.
”Elinvoima ja tulevaisuus kuitenkin tulee lapsiperheistä, lapsista ja nuorista. Me pyrimme omalta osaltamme pitämään huolta siitä, että olisi mahdollisuuksia harrastaa ja työllistyä. Myös maaseudulla on hyvin vahvasti esillä yritteliäs asenne, johon toimeentulo usein perustuu.”
”Jokainen rakentaa yhteiskuntaa osaltaan, ja jokainen osansa tekevä on itsenäisyyspäivänsä ansainnut.”
Tuore kunnianosoitus saa Tomi Alakosken katsomaan tulevaa itsenäisyyspäivää osittain uusin silmin, vaikka Alakoski korostaakin itsenäisyyspäivän olleen hänelle aina merkittävä päivä.
”Silloin osaa aina arvostaa sitä, kuinka hyvin meillä asiat ovat moneen maahan verrattuna. Nyt se puoli vielä korostuu, kun Ukrainan kansa tekee valtavia ponnistuksia meidänkin eteemme. Tässä hetkessä palaa entistä enemmän mieleen ne uhraukset, joita aikaisemmat polvet ovat Suomen eteen tehneet.”
Itsenäisyyspäivää Alakoski viettää perinteisin menoin.
”Ystäväperhe on tulossa luoksemme syömään ja aina on ollut tapana katsoa myös Linnan juhlia”, hän kertoo. ”Jokainen rakentaa yhteiskuntaa osaltaan, ja jokainen osansa tekevä on itsenäisyyspäivänsä ansainnut.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








