Kevät saa siivekkäät karkurit liikkeelle – näin karkailua voi ennaltaehkäistä
Sisällä luvallisesti häkistä vapaana oleva lintu voi livahtaa ulos karkuteille avoimesta ovesta, ikkunasta tai parvekkeelta.
Vuoden 2022 aikana karanneista lemmikkilinnuista alle 40 prosenttia saatiin kiinni. Arkistokuva. Kuva: Kari SalonenSuomessa karkaa vuosittain kymmeniä ellei jopa satoja papukaijoja, kanarialintuja ja muita eksoottisia lemmikkilintuja omistajiltaan luontoon.
Asiasta tiedottaa Lemmikkilinnut Kaijuli ry.
Suurinta osaa karkureista ei koskaan saada kiinni, jolloin lemmikkielämään tottunut lintu lopulta menehtyy.
Kevään korvilla lämpimien päivien lisääntyessä karkurien määrä lähtee nousuun.
Suurin sesonki karkureille on kesällä, jolloin ihmiset saattavat pitää auki asuntojensa ikkunoita ja ovia tai ulkoilla lintunsa kanssa yhdessä.
Usein karkaaminen olisi kuitenkin ennaltaehkäistävissä.
Sisällä luvallisesti häkistä vapaana oleva lintu voi livahtaa ulos karkuteille avoimesta ovesta, ikkunasta tai parvekkeelta.
Lintu voi myös karata omistajaltaan, jos yhteistä ulkoilua ei toteuteta linnun kannalta turvallisesti.
Helpparrot ry on yhdistys, joka auttaa karanneiden ja kadonneiden lemmikkilintujen parissa etsinnän, kiinnioton ja niihin liittyvän neuvonnan suhteen myös päivystysnumerossa.
Alunperin kahden ihmisen vapaaehtoistoimintana aloittanut toiminta sai tietoonsa esimerkiksi vuonna 2022 yli 200 Suomessa karannutta lemmikkilintua, joista 38 prosenttia saatiin kiinni.
Yhdistys on julkaissut verkkosivuillaan www.kaijuli.fi artikkelin lemmikkilintujen karkaamisen ennaltaehkäisystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




